tiistai 11. lokakuuta 2011

Alas rahavalta!

Olen viime ajat blogannut harvakseltaan, sillä olen ihan kurssilla yrittänyt opetella kirjoittamaan. Lapsuusmuisteloiden kaltaiset harjoitukset eivät tietysti sovi blogiin, mutta tätä humoristista irrottelua kolumniksi ehkä malta pitää pöytälaatikossa. Se muuten sai kurssilla murskakritiikin.

--------------

Länsimaiset demokratiat perustuvat valistusfilosofi Montesquieun 1700-luvun puolivälissä kehittämään vallan kolmijako-oppiin. Lainsäädäntövallan (parlamentti), toimeenpanovallan (hallitus) ja tuomiovallan (oikeuslaitos) erottamisen estää valtaa keskittymästä liiaksi. Eri toimijoiden vastakkaiset pyrkimykset kumoavat toisensa, ja saamme kelvollista demokratiaa.

Pelkkiä instituutioita tarkastelemalla kolmijako-oppi tuntuisi pelittävän varsin hyvin. Mutta kun ryhdymme tutkimaan, keitä instituutioissa puuhaa, huomaamme samojen naamojen toistuvan eri yhteyksissä. Toiset paljastuvat toisia tasa-arvoisemmiksi.

Eliittiin pääsee kyvyillä, mutta kovin usein myös rahalla. Rahavaltaa kolmijako-oppi ei tunne. Mielestäni sen pitäisi. Mitä jos tunnustaisimme taloudellisen vallan vallankäytön muodoksi ja laajentaisimme kolmijaon nelijaoksi?

Ehdotan kolmea tapaa:

1. Verotetaan ankarammin palkkatulon ylittävää osaa pääomatulosta

Jo nyt progressiivinen verotus ottaa rikkailta ja antaa ainakin periaatteessa köyhille. Mutta voisimme ottaa rikkailta enemmänkin. Esimerkiksi työikäisten pääomatuloja voisimme verottaa ankarammin siltä osin, kun ne ylittävät heidän palkkatulonsa. Näin kannustaisimme rikkaitakin paiskomaan töitä pidempään. Tämän etevän porukan siirtyminen golfin pariin on paljon suurempi kansantaloudellinen onnettomuus kuin rappioalkoholistin "palveluiden" saamatta jääminen.

2. Annetaan köyhille lisää valtaa vaaleissa

Nalle Wahlroosin tai Jorma Ollilan äänioikeuteen emme koske. Heille jää eduskunta-, kunta- ja presidentinvaaleissa edelleen yksi ääni.

Kultalusikkaa vaille jääneiden poliittista valtaa sen sijaan lisäämme. Iiro Insinööri saa kaksi ääntä, Pirjo Perusduunari kolme. Asunnottoman sinolistin Reiska Ryystörannan baritoni vastaa viittä ääntä. Tämä kompensoi köyhien rikkaita laiskemman äänestämisen.

Rikkauden mittaaminen ei tietysti ole helppoa. Onko esimerkiksi velkakurimuksessa elävä suurituloinen rikas vai köyhä? Entä peruskorjausta vaativan kartanon perijä? Yksiselitteiseen oikeudenmukaisuuteen emme koskaan pääse. Käyttämällä palkkatuloja, pääomatuloja ja omaisuutta kertoimen laskemiseen saavutamme kuitenkin säällisen kompromissin. Jos palkkatulo vähentäisi äänivaltaa vähemmän kuin pääomatulo, itse hankittu omaisuus vähemmän kuin peritty, tämäkin järjestely kannustaisi työntekoon.

3. Tasataan ehdokkaiden vaalirahat

Viime vaaleissa valitut kansanedustajat maksoivat saamastaan äänestä keskimäärin 6,3 euroa. Kokoomussenaattorille eduskuntapaikka oli kallein, 9,3 euroa. Kukkaisrahastojen kuihduttuakin keskustalaisilla oli varaa pulittaa 8,1 euroa. Seuraavaksi eniten rahaa käyttivät kristilliset (6,9) ruotsalaiset (5,9), vihreät (5,7), demarit (5,3) ja Vasemmistoliitto (5,2). Ryysyköyhälistön asialla olivat ainoastaan perussuomalaiset, joille ääni maksoi vaivaiset 3,2 euroa.

Kun kaikki ehdokkaat jatkossa kilvoittelevat samalla euromäärällä, eduskunnasta tulee kovin toisenlainen (suluissa nykyinen paikkamäärä):

Perussuomalaiset 67 edustajaa (39)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 43 (42)
Kansallinen Kokoomus 26 (44)
Suomen Keskusta 24 (35)
Vasemmistoliitto (sisältäen ryhmästä irtautuneet kaksi kansanedustajaa) 15 (14)
Suomen ruotsalainen kansanpuolue 10 (10)
Vihreä liitto 10 (10)
Suomen Kristillisdemokraatit 5 (6)

En ole varma, iloitsenko eduskunnan uudesta kokoonpanosta. Kun vielä lisäämme äänioikeusmuutoksen vaikutuksen, voimme olla varmoja, että kansan valitsema Suomi eroaa EU:sta, sulkee rajat maahamuuttajilta, lopettaa kehitysavun ja sallii vain isänmaallisen näköistaiteen. Naisen paikka on keittiössä, homon kaapissa.

Huomaan symppaavani filosofi Platonia, joka nähtyään postmoderneihin tekotieteellisiin kokeiluihin kyllästyneiden perusateenalaisten tuomitsevan Sokrateen kuolemaan, ryhtyi kannattamaan valistunutta harvainvaltaa. Ehkä meidän aikanamme vain todella rikkailla on varaa ajatella sallivasti ja oman etunsa sijasta kokonaisuutta?

Ylös rahavalta?

Lähde:
Mäkinen, E. (29.6.2011). Kolme kansanedustajaa kulutti yli 20 euroa jokaiseen äänestäjäänsä. HS Next -blogi. Helsingin Sanomat.
http://blogit.hs.fi/hsnext/kolme-kansanedustajaa-kulutti-yli-20-euroa-jokaiseen-aanestajaansa

lauantai 1. lokakuuta 2011

Työ ja ikääntyvät vanhempamme

Pari kokemusta lähipiiristäni.

Juhannusaattona, muutama vuosi sitten, tuttuni äiti liukastuu suihkussa. Ensiavun keikkalääkäri kysyy kivusta, mutta osin puhekyvytön vanhus ei kykene valittamaan. Vasta viikonlopun jälkeen tehdään tarkempi tutkimus. Toisen jalan luiden huomataan olevan täysin katki. Jalka kipsataan ja nainen jää osastolle toipumaan. Kun kipsi säädetyn ajan kuluttua avattaan, luutumisen huomataan tapahtuneen väärässä kulmassa. Seuraa korjaavia leikkauksia. Sairaalassa nainen välillä toipuu, mutta avohoidon puolella kunto heikkenee nopeasti uudelleen. Hoito ei herätä luottamusta. Olen itse paikalla, kun hoitaja iltatoimien yhteydessä peittää kipsiin hengittämisen takia tehdyn reiän. Kun huomautamme asiasta, hoitaja alkaa olkapäitään kohautellen vielä sovitella irroitettua kipsinpalaakin reikään. Jalka joka tapauksessa tulehtuu, diabetesta sairastava nainen heikkee, vaipuu koomaan, saa vielä sairaalabakteerinkin ennen kuin syyskuun lopussa kuolee. Juttua puidaan oikeudessa, joka huomauttaa alkuperäisen väärän diagnoosin tehnyttä keikkalääkäriä, muttei havaitse kuukausien hutilointipotpurissa muuta moitittavaa.

Toinen tuttuni, idealisti, kouluttautuu auttaman vanhuksia ja pestautuu töihin kivaan perheyritykseen. Pieni hyvähenkinen porukka tekee työtä terveellä järjellä, huolella ja antaumuksella. Muutaman vuoden kuluttua suuri kotimainen hoivapalveluyritys ostaa perheyrityksen, ja meininki muutuu. Alkaa hiostus ja inhimillinen meininki korvautuu liukuhihnamaisella suorittamisella. Viime kesälomalla tuttuni saa sitten lomallaan tekstiviestin, jossa kerrotaan se, mikä kohta on lehdissäkin; kansainvälinen sijoittajataho ostaa yrityksen osake-enemmistön. Jo yhtiön nimestä päättelemme tarkoituksen olevan jauhaa omistajille maksimaalista voittoa taylorisoimalla toimintaa entisestään.

Väestön vanheneminen ei ole eläkepommi vaan ennen kaikkea iloinen asia. Se tarkoittaa sitä, että olemme terveempiä ja elämme vanhemmiksi kuin ennen. Jopa kalastaja Pentti Linkola, joka muuten poistaisi ihmiset koko maapallolta, ylistää vanhenemisen (ja viisastumisen) mahdollistavaa lääketiedettä. Se, etteivät vanhukset "vanhoina hyvinä aikoina" lojuneet vaipoissaan laitosten käytävillä, johtuu vain siitä, että tuolloin kuoltiin aikaisemmin.

Ikääntyminen aiheuttaa kuitenkin kuvitellun eläkepommin lisäksi todellisen ongelman, josta en juuri ole huomannut julkisesti puhuttavan.

Meille keski-ikäisille väestön vanheneminen tarkoittaa omien vanhempiemme konkreettista vanhenemista. Meidän on ihan käytännössä ratkaistava se, miten toimimme, kun he eivät enää pysty tulemaan toimeen omillaan. Luotammeko siihen, että he saavat laitoksissa ammattilaisten järjestämää laadukasta ja inhimillistä hoitoa? Vai haluammeko vastata hoivasta itsekin, mahdollisesti työuramme kustannuksella?