lauantai 29. syyskuuta 2012

Tauko sateessa

OP-Pohjola 700, Metso 630, Nokia Siemens Networks 400, Kesko 370, Rautaruukki 250, Logica 250, Sanoma 140, Finnair 100, Steveco 100 ja Fennia 50 työpaikkaa. Bonukset toteutuvat taas varmemmin kuin pomojen toiveet työurien pidentämisestä. Omakin urani saattaa katketa lopullisesti, jos keksimme liittyä yt-riehaan. 50-vuotiaalle kunnon töitä tuskin löytyy. ja viidentoista vuoden kujanjuoksun päässä odottaa takuueläke.

Onneksi toisenlaisetkin tarinat ovat totta. Miltei ikäiseni yksientoista yt-neuvottelujen veteraani sinnitteli uuteen ammattiin. Hän selvitti kolmen vuoden vaativan koulutuksen kahdessa vuodessa juuri vapaapäiviä pitämättä. Urakka on nyt ohi ja mielekästä työtä tarjolla ainakin kesään asti. Todennäköisesti pidemmällekin.

Juhlistimme valmistumista Vesa-Matti Loirin 50-vuotisjuhlakonsertilla. Olin varautunut. Tunteiden tulkit ovat aina kiinnostaneet vähemmän kuin ne, jotka tekevät biisinsä. Pelkäsin joutuvani "koko kansan" väräjävään patetiapotpuriin. Patetiaakin kuulimme, mutta kaikkiaan miltei neljätuntinen konsertti yllätti iloisesti. Jalkoihinsa maestro ei keventyneenäkään uskalla varata, mutta ääneensä kyllä. Ajoitus ja draaman taju olivat myös entisensä ja taustalla soittaneet yhtyeet loistavia. Sen verran voimallisesti Lenni-Kalle Taipale tosin visualisoi pianollaan Juha Vainon tornaattorin romuttamisen, että kaappasi hetkeksi vallan solistilta. Myöhemmin Loiri kuittailikin pyytämällä olemaan hetken pimputtamatta. 

Mieleeni ei heti tule maailmaltakaan toista, joka leikittelisi rajoilla yhtä vaivattomasti kuin Loiri, oli sitten kyse jazzista tai iskelmästä, tragediasta tai komediasta. Tai edes urheilusta ja (muusta) kulttuurista. Wikipedia kertoo Loirin saavuttaneen Suomen mestaruuden vesipallossa ja käsipallossa ja pelanneen myös jalkapallomaalivahtina ylimmällä sarjatasolla. Olisi luullut hänen näillä ansioilla ajautuneen monen pienemmän tähden tavoin yritysvalmentajaksi kertoamaan meille matosille kaiken olevan itsestämme kiinni kunhan uskomme yritysjohtomme unelmiin. On vaikea uskoa, ettei häntä olisi pyydetty. Ehkä rekrytointi on päättynyt samoin kuin eräs vakava kappale eilisessä konsertissa. Musiikin tauottua tähti siemasi verkkaisen kulauksen pullostaan, piti tauon, ja huokasi: "Kossua".

Saatoin tuttuni tänään kotimatkalle ja tarjosin matkalukemiseksi Helsingin Sanomien kuukausiliitteitä. Hän torjui tarjouksen, sanoi ettei luotani asti jaksa kantaa. Poikkesi sitten ärrälle ostamaan Seiskan ja iltapäivälehden. Ja lopulta valitti, ettei asemalla missään saanut tupakoida. Näin kauas ajaudumme toisistamme. Ei kuitenkaan ollut vinoilun vaan ilon päivä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Tavallisen ristiriitaisia asioita

Presidentti Sauli Niinistön nuorten syrjäytymistä vastustava kampanja jakaa mielipiteitä.

Äänekkäimmin sen kiroavat instituutioita rakastavat vasemmistolaiset. Heidän mielestään vanha pankkimies ohittaa raa'an rahan tarpeen tarjoamalla halpaa välittämishöttöä: "Ehdotamme, että syrjäytyneiden sijaan alamme puhua esimerkiksi tuloerojen ennätysmäisestä kasvusta, periytyvästä köyhyydestä, kalliista asumisesta ja riittämätömästä toimeentulosta", kirjoittavat toimittaja Emilia Kukkala ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson (ks. Kukkala). Arvostelijoissa on myös niitä, jotka omaan kokemukseensa vedoten muistuttavat arjen raadollisuudesta. Heidän mielestään presidentin katse ei mustan auton tummennettujen ikkunoiden läpi tavoita arkitodellisuutta. Sekakäyttäjävanhemmat tuskin lukevat isällisiä ohjeita, eikä hyväosaisten puuhastelu auta neurologisiin häiriöihinkään.

Kampanja on kuitenkin saanut puoltajia myös muista kuin presidentin oman puolueen kukkahattutädeistä. Näkyvistä tukijoista ehkä arvovaltaisin on lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Hänestä tavallisilla asioilla on joskus tosiaan suuri merkitys. Kun on tutkittu, miksi toiset selviytyvät vaikeistakin oloista, mutta toiset vaurioituvat pysyvästi, on Sinkkosen mukaan paljastunut, että selviytyjien elämässä on usein ollut joku lämpimästi ja ymmärtävästi suhtautunut aikuinen; mummi, ukki, harrastusten ohjaaja, opettaja tai kaverin vanhempi, joka on avannut ikkunan parempaan maailmaan. Suomesta ei Sinkkosen mukaan tule koskaan niin rikasta, että yhteiskunta voisi ratkaista kaikki ongelmat ja lähettää paikalle päivystävän sosiaalityöntekijän tai muun ammattilaisen. (ks. Sinkkonen)

Myös Helsingin seurakuntayhtymän vireän Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola puolustaa kampanjaa: "Kukaan ei ole niin naiivi, kaikkein vähiten tasavallan presidentti itse, että kuvittelisi syvälle käyvän ja monimutkaisen inhimillisen ja yhteiskunnallisen ongelman ratkeavan pelkillä kevyillä kotikonsteilla. Moni sen sijaan näyttää olevan niin lapsellinen, että kuvittelee kaiken järjestyvän, kunhan yhteiskunta lisää määrärahoja tiettyihin tarpeisiin."  Simola huomauttaa, että yksilöt luovat ihmissuhteita, yhteiskunta turvaverkkoja, molempia tarvitaan.  (Simola)

Olen samaa mieltä ja tunnen oloni vähän syylliseksi.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Maailman vanhin ammatti

En ole kertonut kaikkea. Prostituutio auttoi minua parantamaan elämäni laatua merkittävästi 1990-luvun loppupuolella.

Kauhistelun ollessa kukkeimmillaan ostin nimittäin asunnon Helsingin pahamaineisimmalta alueelta.

Edullisen hinnan syy selvisi jo eteisessä, kun siistiin riviin aseteltu korkokenkäkokoelma paljasti perheen vaimon venäläiseksi. Hieroessamme kauppaa totesin myös, että herttainen tytär oli tulossa hankalaan ikään. Oli syntynyt niin pikainen muuttopäätös, että pakettikaupalla kylppäriremonttiin hankittuja laattoja jäi vapaaseen käyttööni.

Vaikka remontti on edelleen tekemättä, olen viihtynyt asunnossani erinomaisesti. Taloyhtiö on rauhallinen ja taannoisissa talkoissa vallitsi mukava tekemisen meininki. Vaikka näen kirjaimellisesti silmieni alla pysäkin muuttuvan viimeisen bussin mentyä punaisten lyhtyjen alueeksi, kadulla voi kulkea yhtä turvallisesti kuin missä tahansa muualla. Ja häiritsemättä, ainakin miehenä. Naisten olen kuullut kiusautuneen autoista huudeltuihin ehdotuksiin. Kun entinen elämänkumppanini avaimensa unohdettuaan soitti minulle alaovelta, ohi kulkeneet keski-ikäiset rouvat tuhahtelivat toisilleen: "Tää on taas niin tätä".

En silti vaihtaisi biodiversiteettiäni espoolaiseen omakotitaloalueeseen, jonka jokaiseen taloon on kloonattu autoileva ydinperhe. Meillä piisaa prostituoitua, juoppoa, skitsofreenikkoa, narkkaria, mutta myös tavallista työmatkalaista, koirantaluttajaa, kitaraa kanniskelevaa kunnon nuorta, optiomiljonääriä. Entinen tasavallan presidentti. Kukaan ei joudu silmätikuksi.

Alue on toisaalta 15 vuodessa muuttunut aktiivisten ihmisten toimesta merkittävästi viihtyisämmäksi. Puistoja ehostetaan, tapahtumia järjestetään, julkista tilaa otetaan muutenkin omaehtoiseen käyttöön. Myönteinen kierre voimistaa itseään. Talossamme asuu ensimmäistä kertaa usea lapsiperhe, joka ei kiirehdi muuttoa muualle. Asuntoni arvo sen kuin kohoaa.

Voin siis syystä väittää tehneni elämäni parhaat kaupat prostituution ansiosta.

Vain, jos vanhempani kyläilevät, havahdun katselemaan ympärilleni ulkopuolisin silmin. Muuten sivuutan thaihieromapaikat ja katujen tarjonnan kuten veppisivustojen mainosbannerit. Nytkin havahduin ajattelemaan prostituutiota vasta, kun näin sitä televisiosta.

Erinomaisessa hollantilaisessa dokumentissa, Punaisten lyhtyjen kaksoset, kamera seuraa seitsemänkymppisten identtisten kaksoissiskojen, Martine ja Louise Fokkensin, arkista elämää Amsterdamissa. Siskokset ovat kuin kenen tahansa meidän kukkamekoista tykkääviä lörpötteleviä tätejä, paitsi että he ovat toimineet prostituoituina jo puolisen vuosisataa. Martine edelleen, koska ei pärjää kansaneläkkeellään. Pääsemme seuraamaan niin verkkaista arkea kuin asiakastapaamisten koko kirjon ilman että katsominen tuntuu tirkistelyltä. Väliin siskokset pysähtyvät kertomaan ajatuksiaan ja kertaamaan elämänvaiheitaan. Suvun ja naapuruston kanssa ei aina ole ollut helppoa, mutta asiakkaista heillä tuntuu olevan vain hyvää sanottavaa. Ja asiakkaita on tosiaan ehtinyt olla lukemattomia.

Dokumentti näyttää, ei selitä. Se ei mässäile naisten kauhealla kohtalolla, ei piiloudu tilastoihin ja yleiselle tasolle, ei romantisoi eikä paheksu. Ehkä siksi se saa minut pohtimaan kantaani prostituutioon.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Leonard Cohen 2.9.2012

Elämäkerran mukaan kanadanjuutalainen laulaja-lauluntekijä, kirjailija ja runoilija Leonard Cohen onnistui nuorena hypnotisoimaan perheen palvelustytön riisuutumaan alasti (Nadel, 33-34).

Sisyfos Kivi, 50, bändäsi muiden mukana.
Tunnelma on sunnuntain konsertissa niin hypnoottinen, että 77-vuotiaan Cohenin uskoo helposti yltävän halutessaan samaan urotekoon. Monet lapsi-ihmiset pitävät Cohenia opettajanaan, vanhana, viisaana miehenä, jolta odottavat suuntaa omalle elämälleen. Cohen hallitsee taidon annostella lauluihinsa täyttä ja tyhjää tilaa sopivassa määrässä ja suhteessa niin, että kuulija projisoi niihin omat ajatuksensa ja tunteensa. Ollaan hyvän puolesta pahaa vastaan, lihaa ja henkeä sopivassa suhteessa. Muistelen Cohenin muusikkokollegan tuskailleen, että Cohen voi matalalla äänellään laulaa uskottavasti ihan mitä hyvänsä. Epäilemättä Matti Apunen lukisi Cohenin Palefacen tavoin niiden taiteilijoihin, joita pitäisi enemmän savustaa sanomisistaan (Apunen).