torstai 17. elokuuta 2017

Nuoruuteni Pentti Linkolan seurassa

Jokaisella on pimeät vaiheensa. Omani muistuivat mieleen kun kuulin Pentti Linkolan tuoreesta elämäkerrasta.

Kun vielä nuorena ja ajattelemattomana harrastin ajattelemista, niissä maisemissa, joissa nykyisin marjastan, fanitin Linkolaa. Hänen varhaisvaiheen pasifismiaan, arviota ekosysteemin tilasta, parhaimmillaan loistavaa tyyliä. Ennen kaikkea henkilökohtaista sitoutumisesta, joka edelleen tekee vaikutuksen, ja erottaa hänet kaiken maailman daideilijoista ja muista kynäilijöistä. Olen ikäni ollut salaa kevytversio Linkolasta. Olen muistaakseni elämäni aikana ostanut uutena n. 4 huonekalua (joista kolme valaisimia), en edelleenkään vapaalla lennä, ja välttelen yksityisautoilua parhaani mukaan (pummaan tarvittaessa kyydin systeriltä). Myös iso sarjakuvaprojekti, jota työstin koko 1990-luvun, oli pitkälti kommentti Linkolan ajatuksille. Linkolan myöhemmän terrorismifanituksen sun muut äärimmäiset heitot olin valmis sivuuttamaan provokaationa.

Linkola katosi ajattelustani vähitellen mm. seuraavista syistä:



- Vaikka hyväksyttäisiin ajatus ihmispopulaation kasvusta kaikkien ongelmien äitinä, Linkolan ratkaisu listiä silmittömästi niin monia kuin suinkin, on paitsi julma, myös tyhmä. Ellei intouduta ydinsotimaan, mitä Linkolakin vastustaa koska se veisi mennessään myös linnut ja ikimetsät, konfliktit ja epätoivo lisäävät väestönkasvua, kun selviytyjät lisääntyvät muiden edestä. Paras tapa hillitä väestönkasvua on Linkolan vihaama talouskasvu ja tekninen kehitys. Lapsia lakataan linkoamasta, kun he eivät enää ole vanhuuden turva vaan pikemmin oman urakehityksen ja vapaa-ajan käytön este. (Linkola ei myöskään luontoihmisenä ymmärrä, miten täydellisesti pitkäaikainen näyttöpäätetyöskentely avokonttorissa tappaa halut.)

- Linkolan nykymenon vaihtoehdoksi tarjoama "kulta-aika" muistuttaa kaikista maailman ajoista hämmästyttävästi hänen omaa agraarista lapsuudenmaisemaansa. Jostain syystä hän ei suosittele paluuta tervehenkiseen keräily- ja pyyntikulttuuriin tai aikaan ennen tulentekoa vaan nimenomaan oman lapsuutensa tai juuri syntymäänsä edeltävään maanviljelysidylliin. Utopiansa puolesta Linkola ei siis juuri poikkea muista höppänöistä, joiden mielestä kaikki oli ennen paremmin, elokuvatkin elämää suurempia. Tai perussuomalaiskaurismäkeläisestä itse keksityn fiktiomenneisyyden palvojista.

- Linkolan ylistetyt periaatteet ovat joustaneet. Todellista edestä johtamista olisi ampua kuula omaan kuuppaan ensi tilassa. Mutta ekosysteemin viimeisenä toivona loistaminen (ja vihatun ihmiskunnan pelastaminen) tietysti vaatii jatkamaan elämää. Modernin lääketieteen hedelmät, joita luonnon kannalta viheliäinen hyvinvointivaltio tarjoaa köyhille kalastajillekin, onkin profeetalle kelvannut erinomaisesti. Ja pieniä kuluttajiakin on ylikansoitettuun maailmaan tullut siitettyä kaksin kappalein. Heidät nyt ainakin olisi voinut hoidella kuleksimasta. Harvennettava liikaväestö on kuitenkin aina jossain muualla. Ei kuitenkaan todennäköisesti myöskään Benelux-maissa, jotka edelleen ovat yksi maailman tiheimmin asutuista alueista ja se vuoksi täydessä kaaoksen tilassa.

- "Ero tuli, kun vaimo ei kestänyt ankaraa elämää", on Linkolan tulkinta avioeronsa syistä. Toimiessaan Hesarissa kolumnistina ilkeä toimittaja Mattiesko Hytönen esitti inhorealistisemman arvauksen. Alkuperäinen paperilehden juttu oli muistaakseni kuvitettu valokuvalla, jossa Pentti luki rinta rottingilla omaa tekstiään taustallaan tympääntynyt Aliisa-vaimo. Oliko se lopulta ankaran elämän sijaan Linkolan narsismi, joka alkoi ottaa muijaa päähän? Peruskunnon puutteeseen homma tuskin enää kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen kaatui.

Linkola näyttää kiinnostavan. Tätä 17.8. aamuyöllä kirjoittaessani häntä käsittelevä artikkeli on Hesarin toisiksi luetuin, vaikka rutkasti tyhjänpäiväisempääkin on tarjolla. En silti ainakaan vielä ole erityisen huolissani. Pikemmin iloinen tärkeiden teemojen noususta keskustelun taas kerran. Esimerkiksi kulutustottumuksissamme laatu korvaa määrää ja aineeton aineellista edelleen tuskastuttaan hitaasti. Vaikka kuninkaanlinnassa varhaislapsuutensa viettäneessä Linkolassa on paljon samaa kuin muissa yläluokkaisissa, hauraista sieluja hyväksikäyttävissä poliittisissa pedofiileissä (maisterisjätkä Soini, eiralaistohtori Halla-aho) hänestä ei ole kansanvillitsijäksi. Yksittäiset breivikit saattavat saada sysäyksiä hullutuksilleen, mutta suurten massojen villitsijäksi hän on lopulta liian vaativa, älyllisesti ja toiminnallisesti. On paljon kivampaa vetää sipsejä ja kaljaa ja vapauttaa selvinä hetkinä Kontulaa vääräuskoisista.

Omalle lukupöydälleni valitsen 2017 muuta kuin Linkolan elämäkerran.

Viittaus teokseen:
Kylänpää, R. (2017). Pentti Linkola – ihminen ja legenda. Siltala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti