tiistai 14. tammikuuta 2014

Piikki minulle, piristysruiske taloudelle?

Tämä kirjoitus on provokaatio. Hiukan.

Taannoinen postukseni Yleisestä eläkeiästä erityiseen eläkeikään on Googlen analyysityökalun mukaan yksi blogini epäsuosituimmista. Se on harmi, sillä saatan eläkeasiat kerralla kuntoon. Esitän, että aikana, jolloin elinaikaennusteet on mahdollista laatia ammattialoittain ja sukupuolittain, yleinen eläkeikä on suoranaista sadismia. Oikeudenmukaisempaa olisi, että kukin meistä viettäisi työssä ja vapaalla saman osuuden elämästään.

Ilokseni toimittaja Laura Saarikoski tarttui Helsingin Sanomien kolumnissa ongelmaan. Siinä missä nyt syntyvä tyttö saavuttaa keskimäärin 83 vuoden iän, ja kevyessä toimistotyössä sitäkin pitemmän, 35-vuotias mies kuolee jo 68 vuotiaana, jos kuuluu alimpaan tuloviidennekseen. Jos 67 vuoden yleinen eläkeikä päätetään toteuttaa, kuten on monissa Euroopan maissa päätetty, ylimpään tuloluokkaan kuuluva nainen ehtii viettää eläkepäiviä hyvinkin 20 vuotta, raskaan ruumiillisen työn raataja vain yhden vuoden (ks. Eläketurvakeskus, ss. 234 - 235). Silti molemmat maksavat tuloistaan suhteessa yhtä suuria eläkemaksuja.(ks. Saarikoski)

"En muista missään muualla yhteiskunnassa järjestelmää, jossa pienituloiset subventoisivat hyvätuloisten sosiaaliturvaa", toteaa Saarikosken kolumnissa siteerattu vakuutusmatemaatikko Olli Pusa.(ks. Saarikoski)

Seuraavan päivän mielipidesivulla professori Raija Tahvonen huomauttaa aivan oikein, että terveet elintavat tuovat lisävuosia. Ei työ siis miestä tapa, vaan töiden jälkeinen perjantaipullo. Voihan se olla noinkin. (ks. Tahvonen)

Mutta toisaalta. Jos olisin nuori ja päättäisinkin ryhtyä erilaiseksi duunariksi. Jättäisin kossun korkkaamatta. Mikä olisikaan huokuttelevampi kannustin työvoimapulaasta kärsiville matalapalkka-aloille kuin alhainen eläkeikä? Peruskoulusta mopin varteen ja viisikymppisenä harrastamaan tieteitä, taiteita ja olevaisen pohdiskelua!

Yleisen eläkeiän kannattajat ovat perustelleet julmuuttaan sillä, että sukupuolen ja ammatin huomioon ottava järjestelmä olisi liian mutkikas. Olen jyrkästi eri mieltä. Juuri mikään ei tulvivan tiedon keskellä olisi yksinkertaisempaa.

Mutta kokeillaan herrojen mieliksi vielä simppelimpää järjestelmää.

Aikamme palvoo yksilöä, korostaa henkilökohtaista vastuuta elämästä, itseä niskasta kiinni ottamista. Koska tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme kuka tahansa voi hankkia ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, niiden puute paljastaa yhtä armottomasti tekemämme virheet. Peruskoululaisen pitäisi valita tulevan ammattinsa kannalta oikeat kurssit, vaikka aikuisetkin pystyvät puhumaan osaamisesta vain yhtenä möykkynä. Mutta jos tähän pystymme, jospa valitsisimme myös eläkkeemme?

Vaihtoehtoja olisi kaksi:

Vaihtoehto A: Jäämme töistä 67 vuotiaina ja saamme eläkettä niin pitkään kuin hengityskone pihisee.

Vaihtoehto B: Jäämme töistä jo 60-vuotiaana, mutta saamme eläkettä vain 80 vuotiaaksi saakka. 80-vuotispäivänä yhteiskunta järjestää kauniit juhlat, joihin kutsutaan ne lähimmät, jotka töiltään ehtivät. Juhlapäivän painuessa mailleen lääkäri antaa ruiskeen, joka päättää elintoiminnot kivuttomasti.


Jälkimmäinen vaihtoehto saattaa oudoksuttaa, sillä olemme tottuneet, vähän hurskastellenkin, pitämään ihmiselämää pyhänä. Uskon kuitenkin, että talous uskonnon aseman saavutettuaan vähitellen raivaa tieltään nämäkin kasvunsa esteet. Tällöin yhteiskunta alkaa kannustaa etenkin vähän koulutettuja köyhiä B-vaihtoehdon valintaan. Kannusteena voi toimia esimerkiksi asunnon käsirahan kaltainen pieni rahallinen korvaus perillisille.

B-vaihtoehtoa puoltaa kaksi argumenttia.

Ensimmäinen on vaihtoehto A:n hankala toteutettavuus. Työnantajat eivät kerta kaikkiaan halua hidastuvia senioreja palkkalistoilleen, eikä siihen voida pakottaa. Pelkkä yleisen eläkeiän mekaaninen korottaminen luo siis väistämättä työstä ennen aikojaan pudonneen vanhusköyhäistön.

Toinen argumentti liittyy viimeisen elinvuoden kustannuksiin. Jo nyt peräti 28% terveydenhoitomenoista aiheutuu niiden 6%:n hoidosta, jotka kuolevat samana vuonna (ks. Forma, L, 13.5.2013). Rahaa säästyy, jos vapaaehtoisesti luovumme näistä todennäköisesti tuskallisista vuosista. Myös levoton pääoma löytää muualta paremman tuoton.

Kumman vaihtoehdon minä valitsisin?

Hyvin lyhyen harkinnan jälkeen B:n. Viettäisin mieluummin vapaana vireät vuodet 60 - 80 kuin raihnaisemmat vuodet 67 - 100. Kuolinpäivän tietäminen pelottaa, mutta vaihtoehto A pelottaa vielä enemmän. Läheisiä minulla on vähän jo nyt, osin varmaan epämiellyttävien mielipiteiden takia. Tulen siis suurella todennäköisyydellä olemaan yksi niistä yksinäisistä vanhuksista, jotka makaavat letkuissa alleen laskeneina ja muistinsa menettäneenä jonkun persoonattoman laitoksen käytävillä. Ajatus ahdistaa.

Viime viikolla päiväkirjaani kertyi noin 70 juoksukilometriä, joten pohdin ajasta ikuisuuteen siirtymistä vielä varsin etäältä. Muuttuisiko mieli 80-vuotispäivän lähetessä? Etenkin, jos kokisin vielä tuolloin olevani terve ja elinvoimainen.

Ei 80-vuotispäivä tietenkään olisi mikään lain vaatima kuolinpäivä. Lääkäri ei siis kirmaisi ruiske kädessä perässäni pitkin pururatoja. Se olisi liian kallistakin. Talouden dynamiikan kannalta riittää, etten enää 80-vuotissynttäreideni jälkeen vaatisi yhteiskunnalta mitään. Koska olen vapaan valintani tehnyt, joudun pärjäämään omillani. Piikki olisi mahdollisuus, yhteiskunnan tarjoama viimeinen palvelus. Kun jalka alkaisi painaa, voisin itse ottaa asian puheeksi.

Mikä siis olisi ongelma? Piikkiä tarvittaisiin aniharvoin. Suurin osa vaihtoehto B:n valinneista raskaan ruumiillisen työn tekijöistä kuolisi hyvissä ajoin ennen 80 ikävuottaan, mutta saisi kuitenkin hetken levähtää. Vauras väki kustantaisi lisävuotensa omilla säästöillään. Eläkepommi, se kuviteltu, olisi purettu.

Lähteitä:

Forma, L, Jylhä, M, Aaltonen, M, Raitanen J, Rissanen, P. (2012). Vanhuuden viimeiset vuodet - Pitkäaikaishoito ja siirtymät hoitopaikkojen välillä. Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Forma, L. (13.5.2013). Kahden viimeisen elinvuoden kustannukset. Tampereen yliopisto

Saarikoski, L. (12.1.2014). Yksi vuosi eläkkeellä. Helsingin Sanomat.

Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen elinajan pitenemiseen. Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän raportti. Eläketurvakeskus. 2013. 

Tahvonen, R. (13.1.2014). Terveelliset elintavat tuovat lisävuosia. Helsingin Sanomat.

Oma varhaisempi kirjoitukseni:
Yleisestä eläkeiästä erityiseen eläkeikään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti