sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Toimenpidealoite perustulosta

Sitkeässä flunssassa tunnen oloni vetämättömäksi. Suomalaistalviurheilijoiden kisasuorituksia olen paennut nettiin, jossa silmiini osui toimenpidealoite perustulosta. Aloite ajaa vähintään nykyisen perusturvan vähimmäisetuuksien suuruista perutuloa kaikille täysi-ikäisille Suomessa vakituisesti asuville.

En tällaisena täysin kannata aloitetta. Oma mallini asettaisi perustulon saamiselle työssäoloehdon, esim. 2 vuotta. Työssäoloehtoa olisi mahdollista kartuttaa lyhyissä pätkissä, eikä palkan suuruudella olisi merkitystä. Työssäoloehto siis kannustaisi ottamaan vastaan lyhytaikaistakin työtä, eikä pienellä palkalla raataminen olisi täysin mieltä vailla. Nuori ei voisi siirtyä peräkammarista perustuloon kulkematta työelämän kautta. Pelkkä Suomen kamaralle rantautuminen ei riittäisi maahanmuuttajallekaan, mikä lisäisi järjestelyn kannatusta kantasuomalaisten parissa. Jos kokemus työelämästä osoittautuisi myönteiseksi, useimmat jatkaisivat työntekoa. Taloudellisten pelkojen hellittäessä ehkä hyvinkin nykyistä pidempään.

Kaikkea ei voi saada. Luin aloitteen uudelleen. Hetken harkittuani allekirjoitin sen.

Tällainen verkosto edistää asiaa.

1 kommentti:

  1. Jos tuollainen haistapaska-juttu menee läpi niin lopetan opiskelun. Mitä sitä töitä tekemään jos ihan hyvät rahat saa persettään päivät pitkät raapimalla. Kaikkea sitä!

    VastaaPoista