Miksi populistit ja salaliittoteoreetikot ovat nykyään keskuudessamme niin vahvoina kuin ovat?
Eivät "maahanmuuttokritiikki", ryssäviha, rokotevastaisuus tai muu sen semmoinen mitään uutta tietysti ole. Sen tietää jokainen, joka menneinä vuosikymmeninä vähääkään tuhosi nuoruuttaan kaikista "woke-ideologioista" vapaissa keskikaljabaareissa. Oli Veikko Vennamo ja SMP rötösherra- ja seteliselkärankaispuheineen. Olivat kylähullut, hyvässä ja pahassa. Olivat vävy- ja miniäkokelaille ensitapaamisissa rivouksia möläyttelevät peräkammarin setä- ja tätisukulaiset.
Yhteistä näille kaikille oli aikanaan jääminen marginaaliin. Juottolan etnonationalisti ei saanut yhteyttä naapuribaarin uhoajaan, SMP:n viesti päristi eteenpäin Eino Poutiaisen mopedin hitaudella, härskit sedät ja tädit ohjattiin sukukokouksissa sivummalle, ja vieraille selitettiin nolostellen, ettei tuota kannattanut ottaa niin tosissaan. Omissa yhteisöissään erilaiset jurnuttajat jäivät aina kuriositeeteiksi "tolkun" ihmisten varjoon.
Kunnes tuli internet.
Oma unelmani oli pitkään, että hyvää tapahtuisi. Paikallisyhteisöjen patriarkkojen diktatuuri murtuisi ja maailman moninaisuus yltäisi kaikkialle muutenkin kuin globaalin popmusiikin kantamana. Valtahierarkiat romahtaisivat ja portinvartijat menettäisivät valtansa, kun kuka tahansa saisi yhteyden kehen tahansa, ja myös kaikki maailman se tieto, jota ihmiset tietysti hamuaisivat, olisi kenen tahansa saavutettavissa.
Osin näin kävikin. Internet yhdisti ja eheytti. Lapuan ainoa homopoika löysi yhteyden Isokyrön ainoaan homopoikaan, ja netin avittamana he saattoivat viettää ihmisarvoista elämää jo ennen pelastautumistaan isompaan kaupunkiin. Vihertävä puolankalainen maatilanemäntä puolestaan sai rohkaisua skandaalista, että myös Ristijärvellä joku oli äänestänyt muuta kuin keskustapuoluetta. Maailmanlaajuisesti erilaiset sorretut kansanryhmät saivat äänensä kuuluviin ohi hallitusten virallisten kanavien.
Toisensa löysivät kuitenkin kaikki muutkin tähän saakka toisistaan eristettyinä eläneet. Rasistit, pedofiilit, salaliittoteoreetikot, kouluampujat. uskonnolliset hyväksikäyttäjät, yhteiskunnalliset ääriliikkeet, vaihtoehtolääketiedehörhöt, huumediilerit, maalittajat... Ja oli järkee tai ei, voimaa näissäkin joukoissa on.
Internet vapautti ihmiset, paitsi tiedon äärelle, myös, ja jo todistetusti ennen kaikkea, kohti itse kunkin syvimpiä intohimoja, niiden hyvyydestä tai pahuudesta piittaamatta. Internetitse ihminen pääsee riskittä ja vaivatta minne haluaa. Ja vastaanottaja löytyy. Usein hyväksikäyttäjä. Elämässään hukassa oleva, merkitystä ja kunnioitusta hamuava nuori löytää itsensä Isisin tai Odinin soturina, lempeä hamuava varttunut neito komean upseerin, insinöörin, upseerin tai lääkärin sylistä, ja kaljuinen, vatsainen setämies ukrainalaisen jooganaisen akrobaattisen hurmion syövereistä, kunhan tietyt rahalliset muodollisuudet on hoidettu rakkauden tieltä. Paha entisestään korostuu, tai ainakin hyvä heikkenee, kun Venäjän kaltaiset toimijat itsetarkoituksellisesti lietsovat sekaannusta omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.
"Kiellettäisiinpä internet", haaveili Kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja Runo K. Kurko, kun televisiopaneeli Jokelan murhenäytelmän jälkeen pohdiskeli keinoja kouluampumisten estämiseksi jatkossa. Sensuurivaatimuksia esitetään aina, kun jotain ikävää tapahtuu, ja varsinkin autoritaariset vallanpitäjät ovat niihin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden nimissä valmiit tarttumaan ja myös niitä lietsomaan.
Vaan ei toista ilman toista. Rajoitusten myötä menetettäisiin paljon myös siitä hyvästä, jonka olemme internetin myötä saavuttaneet. Ja varsinainen lopullinen dystopia, musta aukko, josta ei olisi paluuta, koskaan, olisi valvonnan ääripää, jossa Kiinan kaltainen globaaliksi laajentunut sortokoneisto saisi kaiken digitaalisen viestinnän kontrollin itselleen.
Kaikesta internetin paskasta huolimatta valvonnassa olisikin syytä säilyttää maltti. Olisi hyväksyttävä tietty määrä pahaa, ja olisi löydettävä muita keinoja suojautua. Koulutus on yksi, niin tylsä vastaus kuin se onkin. Pyrkiminen aitoon mahdollisuuksien, mutta myös "toteutumien" tasa-arvoon, jotta "vaihtoehtotodellisuuksien" kysyntä säilyisi maltillisena ja mahdollisimman harva ajautuisi hyväksikäytetyn uhrin asemaan, on toinen.
Moni populisti olisi innolla lakkauttamassa väkivallattomuuteen keinoissaan ja luonnontieteelliseen konsensukseen tavoitteissaan sitoutunutta Elokapinaa nuorisoa villitsevänä "terroristisena äärijärjestönä", koska tuo mokoma aina silloin tällöin kadulla istuskellen hidastaa kunnon ihmisten töihinmenoa, ja meni vielä tuhrimaan eduskuntatalon pylväät värjättyyn veteen sekoitetulla maissijauhollakin.
Ottamatta kantaa kyseisen mielenilmaisun järkevyyteen näen itse suuremman uhkan järjestäytyneiden yhteiskuntien säilymiselle juuri näissä tieteen varoitukset avoimesti sivuuttavissa ja kannattajilleen muunneltua totuutta suoltavissa populistisissa toimijoissa.
Internetin tuoma sekamelska on tullut jäädäkseen, joten entiseen ei ole paluuta. Sen sijaan, että yrittäisimme lakkauttaa Elokapinaa, joka lähtökohtaisesti ei edes ole järjestö, jonka lailla voisi lakkauttaa (tässäkin populistit siis valehtelevat), meidän tulisi suunnata katseemme populisteihin itseensä. Internetin aikana olisi mielestäni perusteltua ainakin selvittää sellaisten poliittisten puolueiden kieltämistä lakiteitse, jotka lähtökohdissaan sivuuttavat luonnontieteelliset faktat ja tavoitteissaan halveksivat yhteisen maapallomme ekologisia rajoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti