Olen poikkeuksellisen onnekas. Useimpien suomalaisten työmatka on pidentynyt. Kun keskimääräinen matka vuonna 1980 oli noin 6 kilometriä, se oli vuonna 2007 kasvanut 13 kilometriin.
Yhteiskunta on tukenut muutosta niin kannustein (työllisten työmatkavähennykset) kuin pakotteinkin (työttömien työssäkäyntialueen suurentaminen), enkä oikein ymmärrä miksi.
Taloudellista hyötyä työmatkailusta ei näyttäisi koituvan kenellekään. Aikainen herääminen ja stressaava mataminen jonoissa väsyttää työntekijän jo ennen kuin hän pääsee työpaikalleen riistettäväksi. Kukaan ei kerro saaneensa briljantteia ideaa bussia räntäsateessa odottaessaan tai omassa peltilaatikossa tööttäillessään. Pitkät työmatkat lisännevät sairauspoissaolojakin.
Sosiaaliset haitat ovat ilmeisiä. Parisuhteet kärsivät. Ystävyyssuhteet kärsivät. Lapset kärsivät, kun äitiä ja isiä pitää odotella töistä. Kun vanhemmat huonotuulisina lopulta kotiutuvat, he lysähtävät tylsämielisenä sohvalle kuluttamaan big brotheria tai idolsia.
Pieni fyysinen matka voi toki auttaa henkisestikin siirtymään kotoa töihin ja töistä kotiin. Pidemmän matkankin voi ainakin periaatteessa hyödyntää lukemalla kirjaa tai päivän sanomalehden. Ainakin jos matkan voi taittaa yhtäjaksoisesti julkisella kulkuneuvolla. Harva näistä onnekkaistakaan silti sisällyttää työmatkoja elämyksellisiin huippuhetkiinsä.
Matkat ovat myös työpäivän vaarallisinta aikaa. Liikenneturmat tulevat työnantajalle jopa kuusi kertaa kalliimmaksi kuin työpaikalla sattuvat tapaturmat.
Ekologisesti työmatkailu on tietysti sulaa hulluutta.
Etätyötä ehdottaa ratkaisuksi muun muassa sosiaalineuvos Veikko Simpanen Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Simpanen luettelee ansiokkaasti etätyöstä työntekijälle, työnantajalle ja julkiselle taloudelle koituvia hyötyjä.
- Työntekijä saisi työmatkailemansa ajan lepoon, läheistensä kanssa olemiseen ja harrastamiseen.
- Työnantaja säästäisi työ- ja sosiaalitilojen investointi-, energia-, puhtaanapito-, vuokra-, vartiointi- ja muissa kuluissa. Työntekijän tai tämän lapsen nuhakuume ei etätyössä välttämättä estäisi työntekoa, joten säästöä syntyisi todennäköisesti vähenevien poissaolojenkin ansiosta. Työpäivän kevetessä ja työmatkatapaturmien vähetessä myös pitkät poissaolot vähenisivät..
- Yhteiskunta säästäisi liikenneväylissä ja -välineissä, energian kulutuksessa, päästöjen määrässä, sairaudenhoitokuluissa. Etätyö auttaisi myös purkamaan (mielestäni kyllä vähän kuvitteellista) eläkepommia, kun ihmisten hinku eläkkeelle pienenisi työn kokonaiskuormituksen vähetessä.
(ks. Simpanen)
"Etätyö on perseestä", puuskahti kuitenkin erään yrityksen vetäjä meille it-alan opiskelijoille 1990-luvun loppupuolella. Etätyöläistä ei hänen mielestään koskaan tavoittanut tarvittaessa. Yhteydet pätkivät, eivätkä ihmisetkään sitoutuneet samoin kuin naamakkain ollessaan. Ilmeiden ja eleiden puuttuessa suurtenkin väärinymmärrysten vaara kasvaa. Sain vaikutelman, että turhautunut toimitusjohtaja perusti kantansa vankkoihin käytännön kokemuksiin.
Yhteydet, välineet ja työmenetelmät ovat vajaassa viidessätoista vuodessa kehittyneet, joten en yllättyisi vaikka tämänkin teejiin firmassa nykyään etätyöskenneltäisiin ainakin osittain. Ihan silkkaan etänä työskentelyyn en silti minäkään usko. Työnteko on sosiaalinen tapahtuma, jota kaikki välineellinen kommunikaatio ainakin jossain määrin vieraannuttaa. Kokemuksestani ainakin it-projektit on hyvä aloittaa kasvotusten. Vasta kun naamat ovat tulleet tutuiksi ja yhteinen käsitys asioiden edistämisestä luotu, on luontevaa siirtyä kännykän, mesen ja sähköpostin varaan.
Ei etätyö toki kaikkeen työhön sovi. Opettajat, sairaanhoitajat, poliisit, palomiehet ja monet muut taittavat työmatkaa jatkossakin.
Eikä etätyö sovi kaikille. Heikolla asenteella työpaikalle löntystävä nuori ei rivakoidu, vaikka saisikin jäädä kotiin virittelemään iPodiaan. Moni meistä kunnon puurtajistakin kokee työskentelevänsä tehokkaammin työkavereiden sparratessa.
Paljon on kuitenkin myös niitä, jotka saisivat aikaan enemmän kotona kuin hälyisessä avokonttorissa.
Ja vielä enemmän meitä tasapainoilijoita, jotka mieluusti tekisimme keskittymistä vaativat työmme kotona, mutta kävisimme kuitenkin säännöllisesti työpaikallakin päivittämässä todellisuudentajumme. Uskon ainakin useimpien pienten lasten vanhempien kuuluvan tähän ryhmään.
Esimiehet suhtautuvat etätyöhön kuitenkin edelleen varsin epäillen. He pelännevät ainakin työn valvonnan ja ohjaamisen vaikeutumista. Tämä on mielestäni aika hoopoa, koska tulokset lopulta ratkaisevat niin etä- kuin lähityössäkin. Eikä siitä valvovan silmän alla päätettään tuijottavasta työntekijästäkään oikein taida tietää, pohtiiko hän työasioita vai ihan omiaan.
Oman etätyöanomukseni taannoinen pomoni torjui vetoamalla yhdenvertaisuuteen. "Tiedänhän minä, että sinä vanhana, ahkerana työtekijänä työskentelisit kotonakin, mutta mitä minä sanon näille muille hulivileille, kun he esimerkkiisi vedoten vaativat samaa", kuului hänen perustelunsa. Minä tulkitsen yhdenvertaisuusperiaatetta toisin. Etätyöoikeus voitaisiin mielestäni liittää esimerkiksi kolmeen palvelusvuoteen, jolloin se edelleen olisi kaikkien työntekijöiden saavutettavissa ja lisäksi myös sitouttaisi työn ostajaan.
Ihan empimättä etätyömahdollisuuteen ei kuitenkaan kannata tarttua. Poissa silmistä oleva etätyöntekijä on nimittäin helposti myös poissa pomojen mielestä. Kun vain tuloksia mitataan, etätyöntekijän työtaakka saattaa kuin varkain riistäytyä kohtuuttomaksi. Esimies pystyy paremmin puuttumaan toimistossa ahertavan työtekijän uupumukseen kuin etätyöntekijän, josta hän saa tietoa vain numeroina ja sähköisten kommunikaatiovälineiden kautta.
Huonoina aikoina etätyöntekijöiden joukosta valitaan usein myös lähtijät. Ihan inhimillisistä syistä johdon on helpompi irtisanoa heitä kuin kasvokkain kohtaamiaan työntekijöitä.
Etätyöntekijän saattaa työpaikan sosiaalisen vuorovaikutuksen kadottua yllättää myös yksinäisyys. Keskustanuori Kristiina Ruuskanen palauttaisi yhteisöllisyyden kiinnostavalla uudella tavalla. Etätyö ei hänelle tarkoita yksinäistä puurtamista kotona, toimistohuoneeksi muutetun vierashuoneen nurkassa. Hänen visiossaan lähekkäin asuvat eri alojen etätyöläiset muodostaisivat oman työyhteisön. Voisimme "matkata" muutaman sadan metrin päässä kodistamme sijaitsevaan työpisteeseen, jossa kukin tekisi töitä omalle työnantajalleen. Työ ja yhteys työantajaan hoituisivat omasta huoneesta tai työpisteestä tietokoneen tai muun teknologian avulla, mutta fyysinen työyhteisö muodostuisi samalla alueella asuvien kesken. (ks. Ruuskanen) Ei paha.
Lyhentäisin työmatkoja muillakin keinoin. Kustannukset voisi esimerkiksi jakaa työn myyjän ja työn ostajan välillä. Ainakaan minä en koe olevani vapaa-ajallani, jos autoni vankina joudun kuuntelemaan radiosta mainoskanavan soittolistaa tai tekopirteää talk show -juontajaa, joten maksattaisin onnettomuuden mieluusti palkkaajallani. Hänenhän syytään jamani lopulta on. Koska kuitenkin ymmärrän, ettei työn ostajakaan varsinaisesti hyödy istuskelustani, hyväksyn, että hän maksaa matka-ajalta vain puolta palkkaa, ja vain tunnin ylittävältä ajalta päivässä. Ja koska työn ostajaa ei lamassa pidä kiusata uusilla kuluilla, poistettakoon työmatkavähennys ja jaettakoon yhteiskunnalta näin säästyneet rahat täysimääräisinä työn ostajille palkattujen nuppiluvun suhteessa.
Näin toimien työmatkoja teettävä työn ostaja kärsisi pienen taloudellisen vahingon, mutta etätyötä suosiva, lähialueeltaan rekrytoiva ja ihmisten keskelle sijoittuva työn ostaja pääsisi vastaavasti voitolle. Vähänkään avarammin ajatellen olisimme kuitenkin voittajia kaikki.
Lähteet:
Ruuskanen, K, (25.7.2010). Eri alojen etätyöläiset voisivat muodostaa oman työyhteisön. Helsingin Sanomat.
(Kirjoituksen laajempi versio Kristiina Ruuskasen blogissa).
Simpanen, V. (21.7.2010). Etätyö hyödyttäisi niin työntekijää, työnantajaa kuin yhteiskuntaakin. Helsingin Sanomat.
Tästä kirjoituksesta paistaa läpi, että olet kaupunkilainen. Voinen näin maalaisena tuoda hieman esille toisenlaista näkökantaa.
VastaaPoistaMinulla on matkaa työpaikalleni 30 kilometriä suuntaansa eli normaalina arkipäivänä ajan autolla vähintään 60 kilometriä. Lähin julkinen yhteys on kotootani noin 6 kilometrin päässä, jolla pääsisi parin kolmen kilometrin päähän työpaikasta. Omalla autolla työmatkaan menee 25 minuuttia, julkisilla yli tunti suuntaansa + 6 km matka pimeässä (ei katuvaloja) julkisen kulkuneuvon ääreen.
Kirjoitat ettei taloudellista hyötyä työmatkailusta voi saada. Olet väärässä. Verotuksessa oman auton kilometrikorvaus työmatkoihin on 45 senttiä kilometrillä. Tämä tekee siis 21,5*60*11*0,45 = 6385,50 euroa. Tästä sitten omavastuuosuus pois. Näin esimerkiksi muutaman tuhannen euron hintaisen auton pitäminen sataa suoraan omaan laariin.
Itse en pidä työmatkaamista autossani yhtään vastenmielisenä. Tiet ovat maaseudulla hiljaisia, jonossa ei tarvitse ajaa, liikennevaloja on hyvin vähän ja ruuhkasta ei voi puhua oikeastaan koskaan. Olen myös saanut monia hyviä ideoita juuri työmatkan aikana. Äänikirjojen kuunteleminen autossa on myös opettavaista.
Työnantajani suhtautuu varsin hyväksyvästi etätyön tekemiseen. Viime vuonna tein etänä töitä yli puoli vuotta (myönnän, että siitä huolimatta otin verottajalta kilometrikorvaukset ;). Etätyön tekeminen ei ollut ongelma millään tapaa. Prosessointitehoa vaativissa tehtävissä otin läppärillä suoran etäyhteyden työpisteeni tehokoneeseen 30 kilometrin päässä. Oli siis aivan sama olinko fyysisesti siellä vaiko kotona. Koen oman kotini työympäristönä miellyttävämmäksi. Työn voi tauottaa paremmin eikä turhia hälinöitä ole. Tosin nyt kun perheessä on pieni vauva ovat etätyöajatukset pelkkä utopiaa. Tehokkaampaa on mennä työpisteelle.
Sen sijaan ajatuksesi yhteisöllisestä etätyön tekemisestä on näin maalaisen korviin täysin naurettava. Kun lähin naapuri on parin sadan metrin päässä, niin on aivan mahdotonta, että niin lähelle voisi mitään yhteisöäkään työkavereista muodostaa.
Suomi on pitkä maa ja edelleenkin suurin osa meistä asuu muualla kuin kaupungeissa. Tämä olisi muidenkin hyvä pitää mielessä :)
"Etätyöoikeus voitaisiin mielestäni liittää esimerkiksi kolmeen palvelusvuoteen, jolloin se edelleen olisi kaikkien työntekijöiden saavutettavissa"
VastaaPoista...Paitsi meidän määräaikaisten, vuokratyöntekijöiden sun muiden silpputyöläisten. Teoriassa kyllä hyvä ajatus, tosin oman kokemukseni mukaan ihan isoissa IT-osaamisellaan ylpeilevissä firmoissakin etätyöyhteyksien järjestäminen tuntuu olevan ihan ylivoimaisen hankala tietotekninen haaste. Tiedä sitten, johtuuko teknisistä ongelmista vai onko kyseessä haluttoman johdon kätevä tekosyy.
Kohti taloudellista riippumattomuutta: onko edelleen totta, että suurin osa suomalaisista EI asu kaupungissa? Luulin, että tilanne olisi muuttunut sitten 50-luvun.
paivi: Piti ihan googlata ja ilmeisesti tällä hetkellä kaupungeissa asuu noin 60% suomalaisista. Myönnän siis olevani tämän suhteen väärässä. Tiedä sitten kuinka suuri merkitys on viime vuosien kuntaliitoksilla ollut tekemistä asian kanssa.
VastaaPoistaKohti taloudellista riippumattomuutta, paljastit minut aivan oikein kaupunkilaiseksi. Elämänkumppanini asuu kuitenkin maalla, joten tunnen autoiluun perustuvan elämäntavankin varsin hyvin. Olemme käyneet maaseutu-kaupunki -keskustelua kotioloissa kerran jos toisenkin pähkäillessämme yhteistä tulevaisuuttamme.
VastaaPoistaElämänkumppanini sanoo rakastavansa luontoa ja sen rauhaa. Hän käy kyllä mielellään kaupungin kulttuuririennoissa, mutta haluaa jo samana iltana huikeaan puutarhaansa ja punaiseen tupaansa.
Minusta maalla vapaehtoisesti asuvat ovat romantiikkoja, jotka tekevät rakkaudelleen enemmän haittaa kuin hyvää. Itse rakastan luontoa pysymällä kaupungissa. Minusta kaupunki, jossa ihmiset on pakattu pieneen tilaan päällekkäin, on fantastinen ekologinen innovaatio. Kerrostaloissa lämmitys hoituu halvemmalla ja jätehuolto keskitetysti. Aikaakin säästyy, kun palvelut ovat lähellä. Työmatkat ovat valitettavan usein ongelma.
Työmatkoihin pitäisi mielestäni tukemisen sijasta suhtautua kuin viinaan tai tupakkaan, jotka myöskin tappavat ja vammauttavat. Jos unohdamme työmatkailun ihmiselle aiheuttamat vaarat, niin varmaa on ainakin se, että luonto kiittää joka ainoasta ajamatta jääneestä kilometristä. Olen sen verran ekohippi, että minusta ihan oikeasti pitäisi ajatella kokonaisuutta.
Maaseudulla asuminen saadaan näyttämään kannattavalta vain yhteiskunnan tuella, kuten esimerkiksi mainitsemallasi kilometrikorvauksilla. Yllätynkin, että puhut kilometrikorvauksista ikään kuin oikeana tulona, kun taisit jossain varhaisemmassa blogikirjoituksessasi kiistää velkaisen asunnon olevan omaisuutta. Tosin en nyt onnistu löytämään tuota kirjoitusta.
En tietysti silti pakottaisi ketään kaupunkiin. Jos asumisensa saa maalla ilman tukia kannattamaan, niin mikä ettei. Etätyöskentelemällä ja ostamalla kerralla viikon ruoat maalla voinee asua miltei yhtä ekologiseksi kuin kaupungeissakin. Jos insinöörit jonain päivänä keksivät nopean ja päästöttömän tavan liikkua, saatan itsekin muuttaa maalle, vaikka monia palveluja varmaan pitkään kaipaisinkin. Samoin jäisin varmaan kaipaamaan niitä mahtavia tyyppejä, joihin ehdin lähiöni etätyöpisteessä tutustumaan.
Paivi, minun olisi tosiaan pitänyt lisätä opettajien, sairaanhoitajien, poliisien ja palomiesten listaan myös määräaikaiset, vuokratyöläiset ja muut silpputyöläiset. Etätyö ei tosiaan ole mahdollista kaikille. Toisin kuvittelisin, että vuosia kestäneissä, aina pätkittäin jatkuneissa sijaisuuksissa, joissa työn ostaja itse asiassa vain kikkailee lain muttei oikeuden puitteissa, työn myyjä ja ostaja voisivat oppia tuntemaan toisensa etätyötä ajatellen riitävän hyvin. Mutta vaikka etätyö onkin monille tavoittamaton haave, en silti haluaisi kieltää sitä kaikilta kuten entinen pomoni. Joka ainoan ihmisen etätyöstä hyödymme lopulta ihan kaikki.
Juu, totta - lähinnä pisti hymyilyttämään tuo "kaikkien työntekijöiden saavutettavissa", koska koen kyllä itseni työntekijäksi, vaikka pätkiä teenkin ja kolmen vuoden työsuhde samassa firmassa kuulostaa utopistiselta.
VastaaPoistaMyös siinä olet oikeassa, että kyllä työnantajan tarjoama etätyömahdollisuus edes vakituisille työntekijöille kertoo firman yleisestä asenteesta työntekijöitään kohtaan. Yrityksissä, joissa osa työntekijöistä (siis muutkin kuin johtoryhmä sun muut pikkupomot) tekee etätyötä, on mielestäni aina ollut rennompi fiilis ja vapaampi johtamiskulttuuri: yritys luottaa työntekijöihinsä eikä siellä yleensä harrasteta vanhakantaista mikromanagerointia työntekijän selän takana. Nykyisin kysynkin tällaisista asioista jo haastattelussa ihan vain yrityksen olemusta selvittääkseni: vaikka itselleni ei etätyömahdollisuutta annettaisikaan, kokemukseni mukaan viihdyn paremmin työpaikoissa, joissa etätyöhön suhtaudutaan positiivisesti.