Kuulun YTK-kassaan.
Ammattiliittoon en, kun en tiedä mihin liittoon liittyä. Työni ei asetu vakiintuneiden nimikkeiden alle. Työskentelen myös talossa, joka pääasiassa tarjoaa ihan muuta kuin niitä ICT-palveluja, joita minä tarjoan. Peruskoulutukseni mukaista työtä en ole tehnyt päivääkään.
En ihmettele yksin. Myös moni muu uuden työn tekijä tuntee ammattiyhdistysliikkeen vain median kautta.
Media antaa teistä mekaanisen ja vuodesta toiseen samanlaisen kuvan.
Työmarkkinaneuvotteluissa teitä edustaa tuima keskusjärjestö- tai liittojohtaja, joka uhkaa itkupotkuraivarilla, ellei saa mitä tahtoo. Lopulta lakonuhkaa edeltävän yön valvonut punasilmäinen kenraalikokelaanne toteaa, ettei väännön tulos ollut tavoiteltu, mutta sen kanssa voi kuitenkin elää.
Saneerausten yhteydessä televisioon pääsee myös tuohtunut pääluottamusmies. Hän toteaa irtisanomisten tulleen täytenä yllätyksenä ja joka tapauksessa ylimitoitettuina. Marssitatte joukkonne "spontaanisti" iltapäiväksi ulos työpaikalta, koska kapitalistin ahneudella ei ole rajoja.Eikä siinä mitään. Perinteistä edunvalvontaakin tarvitaan.
Visio siitä kuitenkin puuttuu. Ainakin minulle toimintanne näyttäytyy toivottomana tarrautumisena työpaikkoihin, jotka ennemmin tai myöhemmin kuitenkin katoavat halvempien kustannusten maihin.
Mikä muka on tarjoamanne myönteinen vaihtoehto? Suojattu tuotanto, jota kysynnän ja tarjonnan lait eivät pääse häiritsemään? Pohjois-Korea?
Niin kauan kuin pääoman heinäsirkkaparvet vaeltavat valtioiden rajoista piittaamatta, mutta te itse odotatte maailmanloppua tyhjenevissä teollisuushalleissa, unelma puuttuu. Valtanne vähenee ja ulottuu kohta enää vain toimistonne väkeen, jota sitäkin median mukaan lähinnä kiusaatte.
Voisitteko toimia toisin? Jättää populistisen ruikuttamisen? Ottaa sen sijaan oppia porvarista? Kansainvälistyä, opetella kieliä, verkostoitua? Julistaa ilosanomaa siellä, minne työpaikat jo menivät!
Ottaa oppia myös lähetyssaarnaajista, joilla on kahden tuhannen vuoden kokemus ajatusten levittämisestä! Opettaa evankelistoilenne mandariinikiinaa, hindiä, arabiaa! Jotta he valtioiden rajoja pilkaten puhuisivat enkelten kieltä kaikilla maailman kielillä! Jotta he veisivät ilosanomaa kirjallisesta työsopimuksesta, irtisanomissuojasta ja kahdeksan tunnin työpäivästä maailman jokaiseen hikipajaan! Opettaisivat paikallisia raatajia järjestäytymään ja vaatimaan oikeuksiaan, auttamaan itse itseään!
Ilman globaalia ulottuvuutta kotiporvarille räksyttäminen on yhtä tyhjän kanssa. Vain hankkiutumalla eroon polkuhintaisen työn ja lepsun ympäristönormiston saarekkeista suomalainen työkin pelastuu. Lopetetaan työn orjuus muualta niin pelko väistyy meilläkin!
Sanotte, että maailma on iso, mutta Suomi pieni? Ei se niin toivotonta ole. Reaaliaikaisen tiedonvälityksen tarjoama etu on puolellanne. Opetelkaa hyödyntämään sosiaalista mediaa. Siinä missä tuotantolaitosten siirtäminen maasta toiseen maksaa, ajatusten ja unelmien siirtäminen on lähes ilmaista. Suurtenkin joukkojen mieli voi internetin aikakaudella muuttua nopeasti.
Käpertymällä olette joka tapauksessa hukassa. Koulutetut nuoret eivät vanhempiensa tapaan enää mukaudu sisäsiittoista valtapeliä pelaavien moukkamaisten ay-narsistien ennakoimattomiin mielenliikkeisiin. Uuden ajan työntekijä symppaa ennemmin reilua pomoaan kuin liittoa, joka voisi jollakin epämääräisellä tukilakolla suistaa koko firman konkurssiin.
En muuten tarkkaan ottaen tiedä onko kritiikkini teitä kohtaan oikeutettua. Voi hyvin olla, että ammattiyhdistysliikkeessä jo teette kaikkia teiltä vaatimaani.
En kuitenkaan ota väärästä tietoisuudestani kuin osasyyn. Tällaista teistä nimittäin puhutaan. Mediassa ja työpaikoillakin. Ainakaan niillä työpaikoilla, joilla olen yli 25 vuoden ajan työskennellyt, ammattiyhdistysliike ei ole näkynyt oikeastaan millään tavoin. Jäsenyys tulee puheeksi vasta yt-neuvottelujen yhteydessä tai työtaistelun uhatessa, kun lounasporukka pähkäilee, kuka on tulossa töihin, kuka menossa lakkoon.
Miksi te tosiaan näytte vain mediassa? Kun opinnäytehahmotelmassani kyselin uuden työn ammattilaisilta heidän suhteestaan ammattiyhdistysliikkeeseen, he puhuivat teistä yllättävän kauniisti. Luova luokka tunnusti merkityksenne työntekijöiden oikeuksien puolustajana miltei varauksetta. Omalla kohdallaan merkityksen hahmotti kuitenkin harvempi. "En tosin kuulu liittoon, koska vaihtuvista työtehtävistä ja opiskelusta johtuen en ole osannut valita liittoa", totesi eräs vastaaja laillani. "Eipä ole juuri näkynyt, vaikka tarvittukin olisi, kipeästi", tuhahti toinen.
 |
| Oma hakuni ei vieläkään tuottanut tulosta. |
Väärät käsitykset korjautuisivat puolin ja toisin. Eivät nuoret nimittäin ole lainkaan privatisoituneita. Moni ilahtuisi, jos "liiton mies" vetäisi avokonttorissakin hihasta.
---------
Loppuun pari rohkaisevaa globalisaatiolöytöäni. Ainakin jälkimmäinen on helposti saatavilla.
Dokumenttielokuvassa Made in China ohjaaja Jian Du seuraa kiinalaisen hikipajan arkea vuoden ajan. Kerronta vähän laahaa. Työn ostajien ja myyjien elämästä selviää kuitenkin olennainen. Ihminen on kaikkialla sama. Paskaa palkkaa vastaan on luvassa paskaa sitoutumista. Sankariksi nouseekin työläisten sijaan vaatetehtaan omistaja, joka yrittää epätoivoisesti säilyttää välinsä joka suuntaan. Sen verran villiä on meno, että voisin kuvitella hänen käsi ojossa vastaanottavan teidät, jos ay-toiminnalla saisitte touhuun tolkunhäivääkään. Sitoutuneen suomalaisen työntekijän arvon ymmärtää elokuvan nähtyään Nalle Wahlrooskin.
Synnyinmaansa Intian talousihmeellä herkuttelee puolestaan Aravind Adiga riemastuttavassa kirjassaan Valkoinen tiikeri. Kirjan päähenkilö saa tietää Kiinan pääministeri Wen Jiabaon olevan tulossa tutustumaan maailman ulkoistamispääkaupunkiin, Bangaloreen. Weniä kiinnostaa ennen kaikkea yksityinen yrittäjyys, jota Kiinassakin kaivattaisiin. Päähenkilö ryhtyy öisessä toimistossaan kirjoittamaan kirjeitä Wenille. Hän kertoo rääsyistä rikkauksiin nousseen intialaisen yrittäjän tarinan, oman tarinansa. Läpeensä kyynisen, jäykän ja korruptoituneen mukademokratian ilakoivaa kuvausta lukiessa ei voi kuin nauraa kauhusta. Onko tämä EK:n ihanneyhteiskunta?
Viittaukset:
Adiga, A. (2009). Valkoinen tiikeri. BTJ Kustannus.
(Alkuteos: The White Tiger. 2008. HarperCollins)
Du, J. (2011). Made in China. Elokuva.
Varoitan pitkästä vastauksesta, mutta kysymyksiäkin oli monta. En eksynyt blogiisi millään mediaseurannalla, vaan se on minulla ollut readerissä jo muutaman vuoden. Nyt kuitenkin (muistaakseni) ensimmäinen kommentti.
VastaaPoistaLakkoilu tai ulosmarssi täyttää hyvin klassiset uutiskriteerit: ajankohtaista, negatiivista, toistuvaa/odotettavaa – vertaa vaikkapa talven yllättämiin autoilijoihin. Odotettavaa on muuten myös se, että aina ennen neuvotteluiden alkamista työnantajapuolelta tulee vaan uutisia, kuinka huonosti taloudessa menee. Sattumaa? Kun on maassa työrauha, mediaa ei niin paljoa kiinnosta mitä liitoissa puuhaillaan. Liitot (varsinkin keskusjärjestöjen kautta) ovat mukana keskustelemassa työurien pituudesta, harmaasta työstä, verotuksesta ja monista muista tärkeistä asioista, jotka eivät välttämättä nouse esille juuri liittojen kautta.
Työmarkkinaneuvottelut ovat varmaan kaikkien osapuolten mielestä naurettavaa teatteria. Siitä on kuitenkaan turha pelkkiä liittoja syyttää, kun työnantajapuoli itkee kuinka nyt on vaikeat ajat ja ei kyllä voi piiruakaan nostaa palkkoja tai muuten joutuu väki lähtemään (osingot voi tietysti jakaa).
Kuitenkin inflaatio laskee ostovoimaa ja tietyn iän jälkeen on hyvin vaikea vaihtaa työpaikkaa paremman palkan perässä, kuten blogistasi päätellen itsekin tiedät. Palkkakehitys tuppaa tyssäämään siinä nelikymppisenä. Ei ainakaan ylempien toimihenkilöiden liitot halua lakkoon, mutta kun muita painostuskeinoja ei ole ja työnantaja ei automaattisesti tarjoa mitään. Olisiko kaipaamasi myönteinen vaihtoehto se, että kukin sopii itse mitä sopii? Eikö ole aika vaikea neuvotella työsopimukseen kaikki asiat alkaen sairausajan palkasta päättyen vanhempainvapaaseen, kun muitakin ottajia työpaikalle on. Aika monille on helpotus, että nämä neuvottelut on hoitanut joku muu. Paremminhan saa aina sopia jos on hyvä asema neuvotella.
Ay-liike on mukana kansainvälisiä verkostoja. Tietoa siitä löytyi Akavan sivuilta paljonkin, kun tsekkasin. Ei täällä olla pää pusikossa. Kuitenkin työtä täytyy tehdä myös suomalaisilla työpaikoilla ja koska jäsenillä tulee nopeasti raja vastaan siinä, kuinka paljon jäsenmaksua halutaan maksaa, ei liittojen ihmisiä ole rajoittamattomasti yrityksiä kiertämään (ja lisäksi kansainvälisiin hommiin). Luottamusmiesjärjestelmän kautta työtä tehdään työpaikoilla päivittäin, mutta eihän se oikein näy ennen kuin niitä ongelmia tulee. Emmekä me täältä liitoista käsin voi yritysyhdistyksiä perustaa, kyllä siihen tarvitsee olla halu yrityksen työntekijöiltä. Omaa aktiivisuutta tarvitaan.
Itse olen töissä Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTYssä, joka muuten kuvauksesi perusteella on sinullekin sopiva liitto. Meille kaksi kolmesta jäsenestä liittyy nimenomaan toisen jäsenen suosittelun kautta, joten kyllä liitoista monilla työpaikoilla puhutaan positiivisestikin. Niitä, ketkä eivät kollegalta meistä kuule, on muuten pirun vaikea tavoittaa. YTY olisi toki mieluusti kaikkien tuntema!
t. Leena/YTYn viestintävastaava
Kiitos perusteellisesta kommentistasi (jonka toivottavasti kirjoitit työajallasi etkä hyvän asian takia joustaen)! Ay-liike ehti kuin ehtikin lähestyä minua ennen 50 vuotissyntymäpäiviäni.
VastaaPoistaKiitos myös lähetystyöstä. Perehdyn toimintaanne. Näppituntumalta kyllä epäilyttää liittyä liittoon, jonka jäsen tienaa keskimäärin 4 335 euroa kuussa. Ennemmin kuin omaani, edistäisin sairaanhoitajien, opettajien, sosiaalityöntekijöiden ja siivoojien etuja. Kaltaisillani bitinpyörittäjillä on heihin verrattuna ihan liian iso liksa.
Luettuani tekstisi haluan puolustella hiukan provokatiivista kirjoitustani. Perinteisen edunvalvonnan merkitystä en kyseenalaista, median antama kuva on surkuhupaisa asia erikseen. Ymmärrän myös, että arvokkain työ tehdään salamavalojen katveessa. Vaatiessani teitä kotimaan työpaikoille ja kehitysmaiden hikipajoihin, puhuin osin tieten tahtoen tietämättömyyden tuomalla itsevarmuudella. Miksen ryhtyisi toimeen ihan itse, kun minullakin on kaksi tervettä kättä ja jalkaa?
Kaipaamani myönteinen vaihtoehto ei todellakaan ole vahvemman oikeutta, eli sitä, että kukin sopii itse mitä sopii. En usko työn ostajankaan sitä perimmiltään toivovan, vaikka paikallisen sopimisen perään viran puolesta haikaileekin. Omalla työpaikallani käydään pienestä harkinnanvaraisesta jakovarasta erilliset henkilökohtaiset keskustelut. Työajassa rahaa kuluu enemmän kuin on jaettavaa. Minä kestän, mutta esimiesparkoja käy sääliksi.
Kansainvälistä toimintaa kaipaan oikeasti enemmän. Ja jos/kun sitä on, myös tiedottamista tästä kansainvälistymisestä. Uskon, että kestävällä tavalla meitä auttaa globalisaatiossa vain se, että halpatyöhelvettien työntekijät oppivat itse puolustamaan oikeuksiaan. Tätä kehitystä pitäisi edistää, ja hiukan radikaalikin voisi olla. Jätän edesvastuun pelossa pohtimatta keinoja.
Kuten toteat, jäsenmaksuja ei voi rajattomasti nostaa, eikä henkilökunnalta vaatia mahdottomia. Uuden teknologian pariin suistettuna uskon kuitenkin sosiaaliseen mediaan, jossa viestiminen on miltei ilmaista. Alistetut voivat itse viedä viestiä eteenpäin ilman keskusjohtoa. Rutiköyhälläkin on kohta kännykkä. Ja kännykässä kohta kaikki tarpeellinen. Ihmiset voivat yllättää!
Uskon kovasti ay-liikkeen tulevaisuuteen niin meillä kuin muuallakin. Teistä tykättäisiin, jos teidät tunnettaisiin. Moniko silti on ainakaan hyvinä aikoina valmis muuta kuin peukuttamaan Facebookissa, onkin jo toinen asia. Jokainen individualisti kun odottaa liitolta hiukan erilaisia asioita. Yksi haluaa, että liitto keskittyy vain lisäliksan vaatimiseen ja jättää politikoinnin. Toinen taas näkee ay-liikkeellä myös rakenteiden korjaajan tehtävän. Minä, ehkä osin ristiriitaisestikin, kavahdan tukilakkoja kuin ruttoa, mutta lähettäisin kuitenkin liittoni edustajat vaikka Kiinaan ajamaan aika kiistanalaisesti hahmotettavissa olevia omia etujani.
Ei ole helppoa teillä, mutta kuten muotitermi menee, ainakin on haastavaa :)
Provokatiivinen teksti blogissa on hyvästä, herättelee vähän. Hereillä näissä hommissa pitäisikin pysyä, ay-liikkeellä kun ei imagollisesti kauhean hyvin mene.
VastaaPoistaYTYn jäsen tienaa keskimäärin hyvin. Summaa nostaa se, että esimiehet tienaavat paremmin kuin asiantuntijat ja jäseninä on paljon esimiehiä, myös ylintä johtoa. Vaikka palkka olisikin iso, se ei poista muita ongelmia. Joka toinen on tavoitettavissa työajan ulkopuolella. Monet matkustavat työajan ulkopuolella ja siitä ei saa mitään korvauksia. Työnantajalle on ihan sama, meneekö matkustusaika varsinaisen työajan ulkopuolelle, kun se ei maksa hänelle mitään. Jos työnantaja joutuisi korvaamaan matkustamiseen käytetyt tunnit rahana tai vapaa-aikana, pitäisi miettiä onko matkustaminen sen arvoista, että siitä kannattaa maksaa. Jos ei ole, lisäkuluja ei tule. Se, että näillä työntekijöillä olisi lisää vapaa-aikaa (tai jos työnantaja niin haluaa, rahaa), ei ole pois sairaanhoitajilta tai siivoojilta. Ongelmat ovat eri henkilöstöryhmillä erilaisia, eikä toisten tilanteen parantamisella ole aina suoraa vaikutusta toiseen.
Toki minä katson näitä asioita tietyt lasit päässä, mutta uskon kyllä oikeasti tekeväni täällä merkityksellistä työtä. Monet esimiehet muuten ovat vilpittömän hämmästyneitä, kun he uhrattuaan kaiken vapaa-aikansa yritykselle saavatkin yllättäen fudut. Hekin luulivat, että heikoilla ovat vain pienipalkkaiset duunarit.
Tässäpä lisää ay-propagandaa! ;)
p.s. Kirjoituksesi perustulosta ovat hyviä, opiskelin itse pitkän kaavan mukaan ja toimeentulo oli vaivatonta. Joko teki töitä ja jos töitä ei ollut/ehtinyt tekemään, nosti opintotukea.
Mieleeni tulee pohtimatta monia merkityksettömiä ammatteja. Työskentely ammattiliitossa ei todellakaan kuulu niihin. Kuten toteat, iso palkka ei poista kaikkia ongelmia, eikä kaikki edunvalvonta ole nollasummapeliä. Iso vääryys kaukomailla ei myöskään saa lamaannuttaa korjaamasta pienempää kotinurkilla.
VastaaPoistaLuova tuho pyyhkii nykyään altaan sattumanvaraisesti niin herroja kuin narrejakin, ja usein herra putoaa sitoumuksineen korkeammalta. Menneistä ei kiitellä ketään. Enää et ole edes niin hyvä kuin edellinen työsi, vaan sinut mitataan oletetun tulevan markkina-arvon mukaan. Siksi etenkin suustaan etevien nuorten kannattaa vaihtaa työpaikkaa taajaan.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ympäri vuorokauden tavoitettavissa olemisen vaatimus on yksi ikävimmistä uran etenemisen myötä koituvista vitsauksista. Myös näennisrennot ja näennäisinformatiiviset sidosryhmätilaisuudet haukkavat herran aikaa siinä missä narri rentoutuu vapaalla oikeiden kiinnostustensa parissa. Ainakin minä olen pyrkinyt välttämään kravattihommia juuri tästä itsekkästä syystä. Ei niin, että olisi kovasti pyydettykään.
Työmatkakysymys on onneksi sentään kunnossa, sillä taksi vie tarvittaessa. Minä istun ja palkka juoksee. Keskeinen ongelma tuo silti on. Lisääntyisikö esimerkikisi etätyö, jos aika, joka nyt haaskautuu peltilaatikoissa istumiseen tai hotelliyöpymisiin, pistettäisiin puoliksi, eli duunari saisi vahingonkorvauksena puolet palkastaan? Muuttuisiko koko yhdyskuntarakennerakenne ajan myötä?
(Noita pähkäilin yhdessä kirjoituksessa: http://sisyfoskivi.blogspot.com/2010/08/etatyolla-eroon-tyomatkoista.html )
Mukavaa, ettet koe ajatusta perustulosta vieraaksi! Tulisipa siitä samanlainen ay-liikkettä yhdistävä tavoite kuin kahdeksantuntisesta työpäivästä toistasataa vuotta sitten!