sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Verokarhu sairastaa

Minä rakastan veroja! Verojen ansiosta saamme mainioita asioita: koulutusta, perustutkimusta, terveydenhuoltoa, tieverkkoa, kohtuuhintaista asumista, yleistä turvallisuutta, kirjastoja, kulttuuria, hoivaa lapsille ja vanhuksille. Perheettömänä ja velattomana en itse hyödy monistakaan yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ylpeä nettomaksajan roolistani. Sen ansiosta voin olla yhteisölleni hyödyksi.

Toki moni veroeuro menee epämieluisaan kohteeseen. Heikoista huolehtiminen väistyy usein keskiluokalle junailtujen etuuksien tieltä. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja peruspäivärahan koplaaminen on kaikkien vastakkainasettelujen ankara äiti, joka suorastaan tuomitsee köyhimmät lohduttomaan kurjuuteen. Taantuvien teollisuusalojen tukeminen työllisyyden nimissä on tyhmää sekin. Hornetit olisin jättänyt ostamatta. Niillä voidaan pommittaa Venäjän ydinvoimaloita, joten meitä kohdellaan sodassa ydinasevaltana olimme Natossa tai emme.

Toisaalta ymmärrän, että on kokonaisuudelle eduksi, etten minä eikä kukaan muukaan voi päättää maksamiensa verojen käytöstä. Kun kokonaisuuteen vihkiytyneet edustajamme tekevät päätökset, myös postmoderni tekotaide, alkoholisoituneet keski-ikäiset miehet ja muut epämuodikkaat kohteet saavat osansa.

Oikein on myös se, että hyväosaiset pulittavat sekä absoluuttisesti että suhteellisesti köyhiä enemmän. Kun valtio tarvittaessa ampuu kapinoivat köyhät, eli turvaa rahanteon edellytykset, on vain oikein, että suurimmat hyötyjät maksavat eniten veroja ja muita maksuja. En siis jaa Tuomas Enbusken valitusta siitä, että viisi tonnia kuussa tienaava tekisi joka vuosi pakkotyötä valtiolle uudesta vuodesta vappuun, koska vasta sitten tienatut rahat jäävät omalle tilille. (ks. Enbuske)

Koska verotus on iloinen asia ja verojen maksaminen terveelle, työikäiselle yhteisöön kuulumisen perusta, voisimme halveksia veroketkuleita paljon nykyistä enemmän. Kola-Ollin ja BB-Pertun rinnalla voisimme hyvin puhua vero-Kimistä ja vero-Kallesta. Formula 1-kilpailujen palkintopallilla soittaisimme aina veronmaksamattomusmaan, eli Monacon, kansallislaulun riippumatta siitä, kuka kiertäjistä kulloinkin häpäisee synnyinmaansa lipun.

Ei silti keppiä ilman porkkanaa. Tarjottakoon veronkiertäjille myös ilmainen terapia, jos he harharetkiensä jälkeen haluavat eheytyä takaisin yhteiskunnan jäseneksi.

Rehellisyydestä pitäisi seksikkyyden lisäksi tehdä kuitenkin myös helppoa.

En puolusta Heidi Hautalaa. On onneton esimerkki meille muille, kun harmaan talouden vastaisen ministerityöryhmän jäsen kärähtää pimeästä pikkuremontista. Vielä karmivampaa on kuitenkin, että vain kuusi kahdeksastatoista hallituksen ministeristä osasi kysyttäessä varmuudella sanoa, ettei ollut teettänyt pimeää työtä tai jättänyt veroja ja työnantajamaksuja maksamatta. (ks. HS kysyi ministereiltä)

En silti usko, että edes vasemmistopoliitikot, joiden muisti pätki kyselyssä pahiten, olisivat kamalan kieroa sakkia. Laillamme laiskoja vain. Ehkä laillinen työn teettäminen on tosiaan tehty turhan hankalaksi, jos oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonkin toteaa vain yrittäneensä hoitaa kaikki maksut, mitä nyt tietää. Ehkä omatkin voimani olisivat loppuneet viimeistään, kun palkka.fi -sivusto olisi vaatinut valitsemaan eläkevakuutusyhtiötä. (ks. HS kysyi ministereiltä, ks. Hassi, ks. Soininvaara)

Verokarhu tekee rakastamisestaan välillä vaikeaa.

Eivät pimeät pikkuremontit silti hyvinvointivaltiota tuhoa.

Isompi ongelma alkaa olla se, mitä ylipäätään voidaan jatkossa verottaa, toteaa Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies Matti Kalliokoski. Kallikosken mukaan ei enää ole puhtaasti ideologinen kysymys, kuinka paljon veroilla kerätään rahaa. Verkottuneessa maailmassa kyse alkaa olla siitä, miten verojen kerääminen ylipäätään on enää mahdollista. (ks. Kalliokoski 2)

Koska kaksi kolmasosaa maailmankaupasta käydään suurten yritysten sisällä, ne voivat hinnoittelullaan valita, missä maassa voitot näytetään. Jos valtio yrittää verottaa yritysten voittoa, ote rahoista kirpoaa kuin liukkaasta saippuanpalasta. Muodollinen verokanta voi olla korkea, mutta yritykset joko siirtävät tuloksensa hinnoittelultaan edullisempaan maahan tai lähtevät kokonaan pois. Maksamisen sijaan ne päinvastoin alkavat odottaa valtioilta ilmaispalveluja ja yhä enemmän myös suoria tukia. Tuohan taloudellinen toimeliaisuus yhteiskunnalle edes verotettavaa palkkatuloa. (ks. Hänninen 1, ks. Kalliokoski 2)

Kulutuksen verotuskaan ei ole helppoa verkkokaupan ja aineettomien tuotteiden yleistyessä. Teollisuutta ei enää voi ymmärtää tehtaana, joka valmistaa tuotteita. Valmistaminen synnyttää hyvin pienen osan tuotteen arvonlisäyksestä. Valtaosa syntyy tuotekehityksessä, muotoilussa, markkinoinnissa, johtamisessa ja jakelussa. Aineettomien oikeuksien hallinta on koko ajan tärkeämpää. (ks. Kalliokoski 2)

Pääoma vilistää missä tahtoo, mutta duunarin sairaskin verokarhu vielä saa kiinni. Ei meitäkään silti voi loputtomiin kurittaa. Työn verotus vähentää työn tulosten kysyntää, mikä taas estää uusien työpaikkojen synnyn. (ks. Kalliokoski 2) Työntekijöiden palkkojen osuus kansantulosta myös pienenee kehittyneissä maissa jatkuvasti (Mykkänen). Eikä Juhana Vartiaisen ja Osmo Soininvaaran pamfletoima matalapalkkaisen työn lisääminen ongelmaa ratkaise.

Uskon silti, että globalisaatio on perimmältään hyväksi. Nykypelin säännöt vain suosivat vielä pitkään suuryrityksiä valtioiden ja kansalaisyhteiskunnan sijaan. Meille pienille se tuottaa kunnolla iloa vasta, kun köyhät maat vaurastuvat ja niiden kansalaiset uskaltavat laillamme vaatia oikeuksia.

Mitä pitäisi tehdä?

Suoranainen rikollisuus; pimeästi maksetut palkat, salatut pääoma-, yritys- ja liiketulot tulisi tietysti saada kuriin. Valvontaa ja tutkintaa tulisi lisätä ja syyllisiä rangaista nykyistä ankarammin.

Globaaleihin ongelmiin tämä ei kuitenkaan auta.

Poliittinen "realismi", eli kansainvälinen verokilpailu, on silatuin tie helvettiin. Liian kilttejä olemme myös, jos viranomaisemme askartelevat kullankaivajien mönkijöiden kieltämiseksi samalla, kun kansainväliset kaivosjätit imuroivat löytäjä saa pitää -periaatteeseen vedoten maastamme mineraalit ja voitot. Aikana, jolloin jo Afrikan maatkin ovat ryhtymässä verottamaan kaivosyhtiöitä Suomea ankarammin. (ks. Lehikoinen)

Kilpailun sijaan meidän tulisi verkostoitua ja tehdä yhteistyötä yli valtoiden rajojen. Puuttua siekailematta muiden maiden sisäisiin asioihin, ellei valtiona niin ainakin järjestöjen kautta. Kehitysmaiden ammattiyhdistysliikkeen tukeminen on aivan yhtä tärkeää kuin työntekijöiden etujen edistäminen Suomessa. Kiinalaisen tai intialaisen työntekijän palkankorostus merkitsee hänelle ja hänen perheelleen säällistä elämää ja meille säilyneitä työpaikkoja. Vastaavalla tavalla ympäristömääräysten tiukentaminen kehitysmaissa vähentää tarvetta lepsuiluun meilläkin.

Vastuullisten valtioiden välitön tavoite voisi olla veroparatiisien saariston tuhoaminen. Jos tässä syövän torjumisessa onnistuttaisiin, voitaisiin esimerkiksi kehitysapu lopettaa kokonaan. Yhdysvaltalainen bisnesmies ja aktivisti Raymond Baker on esittänyt, että kehitysmaista viedään vuosittain sata kertaa enemmän pääomia pois kuin ne saavat kehitysapua (ks. Hänninen 2).

Ongelman ratkaiseminen on kuitenkin vaikeaa, sillä johtavassa asemassa olevia hyötyjiä on paljon. Niin kauan voimme silti toivoa, kun valtavirran elokuvien sankarit ovat tavallisia pieniä ihmisiä eivätkä esimerkiksi suuryrityksiä veronkierossa auttavia juristeja.

Niin kauan paha palkkapäivänään edes tajuaa olevansa paha.

Lähteet:

Ala-Yrkkö, J. (2013). Suomi globaalissa arvoverkossa. Etla.
http://www.etla.fi/julkaisut/mysteeri-avautuu-suomi-globaaleissa-arvoverkoissa/

Enbuske, T. (14.1.2013). Mitä ajattelen tänään: Pakkotyötä lahjakkaille. Helsingin Sanomien Nyt-liite.

Hassi, S. (21.3.2013). Laillinen palkanmaksu helpommaksi. Blogikirjoitus.

Helsingin Sanomat. (16.3.2013). HS kysyi ministereiltä: "Oletteko teettäneet pimeää työtä tai jättänyt veroja tai työnantajamaksuja hoitamatta?

Hyppönen, I. (16.3.2013). Harmaa talous on osin byrokratian syytä. Helsingin Sanomat.

Hänninen, J. (9.3.2013). Veroparatiisiyhtiöille kelpaa yritystuki. Helsingin Sanomat. (Hänninen 1)

Hänninen, J. (24.4.2013). Veroapina syö pöydässäsi. Helsingin Sanomat. (Hänninen 2)

Kalliokoski, M. (3.1.2013). On helppo kuulla vanhoja yrityksiä. Helsingin Sanomat. (Kalliokoski 1)

Kalliokoski, M. (20.2.2013). Savupiippualasta tulikin päättäjille saippuapala. Helsingin Sanomat. (Kalliokoski 2)

Lehikoinen, A. (2013). Napapiirin Kongo. Yle  Asia 2013. Esitetty Ulkolinja Yle TV1 6.3.2013.
http://www.youtube.com/watch?v=zgjvXsF24N0

Maliranta, M. ja Määttänen, N. (22.2.2013). Luova tuho kuuluu pohjoismaiseen malliin. Helsingin Sanomat.

Mykkänen, J. (10.3.2013). Hei hei, työpaikka. Helsingin Sanomat.

Soininvaara, O. (20.3.2012). Palkan maksaminen helpommaksi. Blogikirjoitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti