keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Ylioppilaslahja

Päädyn tänä keväänä monen muun tavoin antamaan lahjan uudelle ylioppilaalle.

Raha tietysti kelpaa aina. Sitä tarvitaan. Pelkkä rahan antaminen on kuitenkin persoonatonta. Hyvä ylioppilaslahja, kuten mikä tahansa lahja, sisältää niin antajaa kuin saajaakin.

Ylioppilaslahjan keksimisestä tekee tavanomaista vaikeampaa se, ettei lahjan saajaa usein oikein tunne. Hän on tuttu vanhempiensa kautta, kovin äkkiä lapsesta näsäviisaan teinin kautta nuoreksi aikuiseksi venähtänyt.

Lahjan pitäisi olla saajalleen mieluinen tai ainakin hyödyllinen. Samalla sen pitäisi kertoa hyvää antajastaan.

Vaikkei nuorta tuntisikaan, elämäntilanne on tuttu. Kaksitoista vuotta aherrusta luokkahuoneessa on takana, huumaava vapaus ja piinaava ahdistus tulevasta edessä. Nuoren olisi ratkaistava, mitä hän haluaa elämässään tehdä. Ja nopeasti, jos hän erehtyy ottamaan valtiovallan terveiset vakavissaan.

Lukiossa nuori on päntännyt tämän hetken totuuksia. Tulevaisuudesta, työstä tai tulevaisuuden työstä koulukirjat eivät juuri ole kertoneet. Juuri tulevaisuuteen nuori kuitenkin on matkalla, ja juuri se häntä kiinnostaa.

Mielestäni palkitun tiedetoimittaja Timo Paukun tuore kirja Kymmenen uutta ihmettä vastaa nuoren huutoon. Paukku on tiivistänyt alle kahteensataan helppolukuiseen sivuun käsityksensä tärkeimmistä nykyhetken kehittymässä olevista teknologioista, joiden käytännön sovelluksista on tulossa arkeamme jo läheisessä tulevaisuudessa.

"Ihmeet" on ryhmitelty kolmeen kokonaisuuteen: materia, elämä ja tietokone. Tiiviit, noin kymmenen sivun mittaiset luvut esittelevät kukin oman ihmeensä: 3d-tulostus, grafeeni, nanoteknologia, kantasolut, synteettinen biologia, optogenetiikka, pilvipalvelut, esineiden internet, ohjelmoitava aine ja algoritmit ja yksityisyys.

Kirjassa on puutteensa. Paikoin se toistaa itseään. Maallikoille tuntemattomien tutkijoiden nimien lateleminen tekee tekstistä vähän luettelomaisen. Mainitseminen lähteissä olisi riittänyt. Myös uutta terminologiaa on paljon, vaikka termejä vastaavasti avataan ansiokkaasti.

Kaikkiaan kirja on kuitenkin helppolukuinen, osin kiehtovasti kirjoitettu. Jopa kaltaiseni, vuonna 1981 ylioppilaaksi kirjoittanut, ja silloinkin kemiaa ja fysiikkaa vältellyt humanisti ainakin luulee kertalukemalta ymmärtäneensä olennaisen. Kunkin luvun alussa oleva piirroskuvitus tiivistää sanomaa.

Kirja antaakin erinomaisen kuvan siitä, millaisessa maailmassa nuori tulevaisuudessa elää. Ja mikä on nuoren kannalta parasta, kirja kertoo myös, että tähän maailmaan voi itse osallistua. Yllättävän monia merkittäviä asioita tehdään etäisten laboratorioiden sijaan samanlaisissa autotalleissa, joista muutama vuosikymmen sitten kuoriutuivat mm. Bill Gates ja Steve Jobs. Vaikka kirja ei suoraan vihjaa, mitä kannattaisi ryhtyä opiskelemaan tai millä alalla on jatkossa töitä, se varmasti ohjaa esimerkiksi kriittisyyteen oppilaitosten mainostekstejä kohtaan.

Sivutuotteena se antaa antajastaan saajan silmissä fiksun kuvan. Mikä voisikaan olla tärkeämpää?

Paukku, T. (2013). Kymmenen uutta ihmettä. Teknologiat, jotka muuttavat maailmaa. Gaudeamus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti