Poikkesin TE-keskuksessa ensimmäisen kerran kesän jälkeen. Tämä toinenkin käyntini oli lyhyt ja asiallinen niin jonottamisen kuin asioinninkin puolesta. Olisin halunnut keskustella pitempäänkin, muun muassa siitä mitä tapahtuu, jos kauppaan vaikkapa tässäkin blogissa esiteltyjä pilapiirroksia jollekin julkaisulle. Hommat, joita tehdään omissa tiloissa ja omalla ajalla, ja josta saadaan palkan sijaan palkkio, ovat virallisessa työnhaussa ongelmallisia. On esimerkiksi vaikea kirjata työttömyysturvahakemukseen milloin ja kauanko on varsinaista työtä tehnyt. Viranomaistulkinta päätoimiseksi yrittäjäksi suistaisi turmioon eli veisi koko työttömyysturvan. Sovittiin vain uusi aika, pitkälle keväälle. Virkailija antoi kuitenkin puhelinnumeroin, josta saanen selvyyttä kysymyksiini.
Helpotuksekseni en siis vielä päätynyt tarkoituksettomaan pakkotyöhön tai -koulutukseen. Kuulun siis edelleen elämänhallintaan pyrkivistä ryhmistä suurimpaan, eli sinnittelijöihin.
Sinnittelijä elää jatkuvassa toivossa ja pelossa. Hänellä on tietoja ja taitoja, joita hän aktiivisesti ponnistellen ainakin välillä onnistuu kauppaamaan. Hän selviää juuri ja juuri juoksevista menoistaan, muttei ansaitsee riittävästi voidakseen irrottautua päivittäisistä rutiineista pitemmäksi aikaa. Hän on arjen jonglööri, yksinhuoltajaäiti, pätkätyöläinen, pienyrittäjä, joka parhaansa mukaan ratkoo ongelmia siinä tahdissa, kun niitä hänen tielleen putkahtelee.
Sinnittelijä tekee työtä, jossa kannattavuus saavutetaan suurelta osin kustannussäästöillä. Hetkeen fokusoitumalla ja notkeasti tilanteisiin mukautumalla hän välttelee putoajan kohtaloa, joka seuraa välittömästi, ellei hän syystä tai toisesta pysy tahdissa. Muut määräävät hänen ajastaan, jota silpoo eri puolilta tunkeva irrallinen nukkatieto. Hänen työhönsä kuuluu usein sähköpostiin ja puhelimeen vastaamista, pikapalavereja, puolivalmiiden raporttien ja muiden byrokraattisten dokumenttien lukemista ja muita vastaavia tehtäviä (ks. Eriksen, 169). Selkeiden valintakriteerien puuttuessa sinnittelijä yrittää usein epätoivoisesti tehdä kaikkea. Onnistuminenkin helpottaa vain hetken, sillä tämän päivän huippusuoritus on jo huomenna normi. Onnettomassa tapauksessa sinnittelijä uhraa perheensä, harrastuksensa ja terveytensä palvellakseen työnantajaansa. TV-dokumentti kertoo kiinalaisnuorten hakeutuvan jopa kauneusleikkaukseen edetäkseen urallaan (ks. Mokko). Jos sinnittelijä ehtii ottamaan käteensä kirjan, kyseessä on todennäköisimmin jonkun teknisen laitteen käyttöopas. Kokonaisuuksiin perehtymiseen ei liikene aikaa eikä voimia, mikä usein synkentää tulevaisuudennäkymiä pitkällä aikavälillä.
Arkihuoltensa keskellä sinnittelijä haaveilee pakosta vapautumisesta; vakinaistamisesta, ylennyksestä, omasta yrityksestä, vaurastumisesta, perheestä, omistusasunnosta, lottovoitosta tai siitä että hänet jonain päivänä "löydettäisiin" iskelmälaulukilpailun kautta. Jos sinnittelijä on sisäistänyt protestanttisen työetiikan, hän uskoo toiveidensa toteutuvan, kunhan hän vain malttaa odottaa. Hän uskoo uhrausten hyvittyvän myöhempänä menestyksenä, eläkkeellä tai viimeistään tuonpuoleisessa.
Juhani Seppänen epäilee kuitenkin, etteivät työntekijät loputtomiin sitoudu työn edustamiin arvoihin traditionaalisen yhden työpaikan uran etiikasta perityllä vakavuudella. He korjaavat ennemmin tai myöhemmin asenteensa tosiasiallisia pätkätyöoloja vastaaviksi. Seppäsen mukaan elämme työorganisaatioiden kannalta hedelmällistä siirtymävaihetta. Globaali kilpailu vaatii työntekijöitä sitoutumaan työhönsä entistä totaalisemmin, muttei enää lupaa vastineeksi mitään. Työorganisaatioilla on etsikkoaikansa hyödyntää työtekijöiden asennemuutoksen hitautta. (Seppänen, 123, ks. Siltala, 277)
Lopulta osa sinnittelijöistä kuitenkin tuskastuu paremman huomisen jatkuvaan lykkääntymiseen ja totuttelee pysyvään epävarmuuteen. Vaikka työnantaja pyrkisikin hälventämään pelon ilmapiiriä, esimiehet tunnistetaan luottamusta herättämään koulutetuiksi sanantuojiksi vailla valtaa. Todelliset päätökset tehdään muualla, ja kannattaviakin yrityksiä saneerataan, siirretään tai lakkautetaan, jos pääoma siten tarjoaa paremman tuoton. Työsuhde nähdään Seppäsen mukaan jatkossa projektiluontoisena. Vaikka sisältörikasta työtä voidaankin edelleen tehdä innokkaasti, työntekijä suhtautuu kaikkiin niihin toimiin, joilla häntä pyritään sitomaan (sen hetkiseen) työorganisaatioon, tietoisen epäluuloisesti. Tai ainakin taktisesti. (ks. Seppänen, 206)
Jos joukkovoimaan uskonsa menettänyt sinnittelijä haluaa saada elämästään varmuudella edes jotakin, hän hylkää protestanttisen etiikan ihanteen lykätystä tarpeentyydytyksestä. Ellei hän ryhdy elämään tässä ja nyt, hänen koko elämänsä haaskaantuu odottamiseen, ja hän huomaa kuolinvuoteellaan kauhukseen, että se jokin, jota hän koko ikänsä odotti, ei koskaan ala. Ahneus tai kaikki-mulle-tänne-heti-nyt -asenne voidaankin Juha Siltalan mielestä ymmärtää elämänhallinnan optimointiyrityksenä tilanteessa, jossa tarpeentyydytystä ei uskalleta lykätä riskialttiiseen huomiseen (ks. Siltala, 277). Viini virratkoon, laulu raikukoon. Thomas Hylland Eriksen on huolissaan, että yksilöllisten kehityskertomusten katoamisen myötä kadotetaan myös yleisempi usko muutosten etenemiseen parempaan suuntaan, mikä on ollut tärkeä osa modernia kehitysuskoa (ks. Eriksen, 75).
Työelämässä koetut vaikeudet lisäävät Juha Siltalan mukaan vetäytymisen tarvetta. Ihminen pyrkii pois uhrin asemasta vaihtamalla ylivoimaiset haasteet hallittavissa oleviin arkiaskereisiin. Hän haluaa palauttaa aloitteen käsiinsä ja määritellä suhteensa ympäröivään maailmaan uudelleen alusta lähtien. Sinnittelijä voi vetäytyä yleensä kuitenkin vain tuokioksi, kesälomaksi mökille tai viikonlopuksi retriitin rauhaan. (ks. Siltala, 430)
Perhe saattaa työyhteisön löyhentyessä muuttua tärkeämmäksi, vaikkei sen kanssa ehdittäisikään viettämään aikaa. Jopa Jari Sarasvuo asettaa perheen työn edelle hahmottaessaan universaalia arvojärjestystä (ks. Sarasvuo, 216). Suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteenä voinee pitää oman kodin ja nimenomaan omistusasumisen merkityksen korostumista. Juha Siltalan mukaan palkan vapaaksiostovoiman heikentyminen lisää entisestään asunnon tarjoaman turvan merkitystä (Siltala, 16). Asunnon lunastamisesta omaksi on tullut vuosikymmeniä kestävä, työuralle rinnakkainen, elämää jäsentävä sankaritarina. Kriitikoiden mielestä "sitku" -haave velan jälkeisestä elämästä vie kuitenkin laadun parhaista vuosista pakottamalla pitkiin päiviin muualla kuin itse valittujen ihmisten ja asioiden parissa (Siltala, 16).
Toiset hakevat vastapainoa erilaisista extremeharrastuksista. Työsuhteen epävarmuus ei välttämättä estä työtä olemasta helppoa niin fyysisesti kuin älyllisestikin. Kun ihmisellä ei ole vastavoimia eikä vaatimuksia, hän käy itsensä kimppuun, esittää itselleen vaatimuksia. Stressi eri asia kuin vanha työväsymys (Holvas, 88).
Suoranainen eskapismikin kasvattaa suosiotaan. Vaihtoehtotieteet, horoskoopit, päihteet, lääkkeet, lottoaminen, julkkisjuorut, itseensä viittaavat labyrinttimaiset viihdemaailmat tai "osallistumisen" mahdollistavat virtuaalipeliyhteisöt tarjoavat nekin eheyden illuusiota.
Paetessaan tulevaisuudettomuutta yksityisiin haaveisiin sinnittelijä matkaa kriitikoiden mielestä kohti putoamista. Ainakin vetäytymisen pitäisi olla vasta viimeinen vaihtoehto (ks. Pursiainen, 105 - 106). Juha Siltala katsoo, että mitä etäämmäs välittömistä ihmissuhteista ajaudutaan, sitä selvemmin toimijuus väistyy passiivisen katastrofiodotuksen tieltä. (ks. Siltala, 385)
Lähteet:
Eriksen, T H. (2003). Hetken tyrannia. Helsinki. Johnny Kniga.
(Alkuteos: Tyranny of the Moment: Fast and Slow Time in the Information Age. 2002).
Holvas, J. & Vähämäki, J. (2005). Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Pieksämäki. Teos.
Huxley, A. (2002). Uljas uusi maailma. Helsinki. Tammi.
(Alkuteos: Brave New World. 1944).
Mokko, K. (2.4.2007). Kauneus tekee kipeää. Silminnäkijä. YLE2. Alkuperäismateriaali Hikari Productions, Ranska.
Pursiainen, T. (2003). Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta. Kirjapaja Oy. Jyväskylä.
Sarasvuo, J. (1996). Sisäinen sankari. Uljaan elämän käsikirjoitus. Juva. WSOY.
Seppänen, J. (2004). Hullu työtä tekee. Helsinki. Otava.
Siltala, J. (2004). Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun. Helsinki. Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti