Leikkauksia 5!

Hupia taas. Ja kunnei itsellä leikkaa, pihistellään fiksummilta.

Alkuperäinen välähdys Osmo Soininvaaran blogissa: http://www.soininvaara.fi/2009/11/20/myykaa-heti/.

(Anteeksi korealaisilta, joilla kait vielä menee hyvin.)

The organization man is out, the flexible woman is in?

Katsastin viikonloppuna Ars Fennica -ehdokkaat ja sveitsiläisen mediataiteilijan Pippilotti Ristin näyttelyn.

Osa Kiasman töistä oli vaikuttavia erikseenkin, mutta erityisen vaikuttava oli kokonaisuus, joka vertautui mielessäni työn uuteen asetelmaan, jossa joustavat ja koulutetut naiset syrjäyttävät meidät pökkelömiehet.

Alakerran, joka sekin toki oli länsimaalaisittain toisiksi ylin, huoneet oli varattu enemmän tai vähemmän angstisille äijätaiteilijoille; Matti Kalkamolle, Mika Karhulle, Jyrki Riekille ja Petri Yrjölälle. Palkinnon vei porukan positiivisimpana Jussi Kivi.

Yläkerrassa vastaan vyöryi Pippilotti Ristin myönteistä energiaa tursuava Elixir-universumi. Ristin hitaasti lipuva ääni- ja kuvavirta olivat paitsi hyvin feminiinisiä myös täysin keinotekoisia. Vaikutelma oli osin aiotun rauhoittava, mutta minun mieleeni kokonaisuus toi myös todellisuuden rososta irronneen synteettisen konsulttipuheen. Ja koska miehenä olen halunnut uskoa edes johonkin itseäni parempaan, naispuolisen yrityskouluttajan kohtaaminen "maailman katolla" tuntui aivan erityisen haastavalta.

Onneksi myös elämänkumppanini vierasti Ristin etäännytettyä luontoelämystä. Häneen Jussi Kiven urbaanin tutkimusmatkailu vetosi enemmän. Hän ihmetteli myös, miten Rist oli naisena jaksanut viettää tuhansia tunteja tietokoneellaan työstäessään näyttelykokonaisuutta. Mediataideteokset ovat usein ryhmätyötä, joten jäin pohtimaan, olisiko Ristilläkin apunaan tekniikan "poikia", työmuurahaisia, jotka hoitavat hänen puolestaan nämä tylsät hommat.

Tällaista nykytaide on mielestäni parhaimmillaan. Itseilmaisusta en yleensä kovin paljon innostu. Olen alkanut epäillä, ettei ainakaan minulla ole sellaista sielua, jota pitäisi jollain erityisellä tavalla tuoda esiin.
Ajattelen pikemminkin samoin kuin kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan: "Taide samoin kuin tutka toimii niin sanoakseni 'ennakkovaroitusjärjestelmänä'. Se antaa meille mahdollisuuden havaita sosiaalisia ja psyykkisiä kohteita niin hyvissä ajoin, että ehdimme valmistautumaan selviytymään niistä." (McLuhan, 18 - 19) Uhkiin varautumisen jatkoksi lisäisin omaan määritelmääni myös erilaisten myönteisten mahdollisuuksien kartoittamisen. Niitäkin toivottavasti sentään on.

Pippilotti Ristin näyttely on avoinna itsenäisyyspäivään ja Ars Fennica 10.1.2010 saakka.

Lähde:
McLuhan, M. (1984). Ihmisen uudet ulottuvuudet. Juva. WSOY.
(Alkuteos: Understanding Media: The Extensions of Man. 1964).

Välitilinpäätös

Olen parin viime kuukauden ajan kirjoittanut muuttuvasta työstä. Aluksi ihmettelin työn tekemisen tarkoitusta yleensä. Työnteon lyhyen historiikin kautta etenin uuteen talouteen ja uuteen työhön. Viimeisimmissä teksteissä olen pohtinut mahdollisuuksiamme hallita elämäämme uudistuvassa työelämässä.

Olen koonnut kirjoitukset linkkilistaksi tämän sivuston oikeaan "palkkiin". Kootut tyäjutut -otsikon alla ne ovat nyt luettavissa alkuperäisessä rakenteessaan. Koska olen pyrkinyt tekemään blogikirjoitukset itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, kronologinen lukija tuskastunee paikoin asioiden toistelemiseen. Toivon, ettei toisto tee lukemisesta kohtuuttoman puisevaa.

Kokonaisuus ei ole millään muotoa valmis, vaan kirjoitukset elävät. Vastaanotan enemmän kuin innokkaasti kommentteja kaikkiin teksteihin. Vaihdan mielelläni kärkevätkin kantani edustamiisi tuoreempiin ja perustellumpiin.

Uusi ihminen?

Uudelta työntekijältä kaivataan ainakin seuraavia ominaisuuksia:

- Hän on erityisalansa huipputaitaja, joka hämmästyttää yleissivistyksellään.
- Hän on ennakkoluuloton nuori, jolla on vuosien työkokemus.
- Hän on innokas tiimitekijä, mutta samalla itsenäinen näkijä.
- Asiakkaan kohdatessaan hän on tinkimätön neuvottelija, mutta samalla mainio tunnelman kohottaja.
- Kilpailijan kohdatessaan hän on aggressiivinen mies.
- Työnantajaansa kohtaan hän on joustava nainen.
- Uudet tekniset vempaimimet hän kohtaa innokkaan lapsen tavoin.
- Fyysisesti hän on mies, koska nainen saattaa raskauden takia jättää työnsä.
- Hänellä on perhe, mikä ei kuitenkaan estä häntä tekemästä pitkää työpäivää, tarvittaessa kotona.
- Hän sitoutuu koko sielullaan yrityksen tavoitteeseen, eli osakkeenomistajien voiton maksimointiin.
- Saavuttaakseen yrityksen ja omat tavoitteensa hän on valmis ottamaan riskejä, henkilökohtaisiakin.
- Hän kokee pätkätyösuhteet, epäsäännölliset työajat ja jatkuvat organisatoriset ja tekniset muutokset myönteisinä haasteina.
- Hän elää luontevasti useita identiteettejä samanaikaisesti.
- Hän ei kieriskele musertavissakaan tappioissa vaan suuntaa välittömästi innolla kohti uusia haasteita.
- Hän ei työskentele saadakseen vapaa-aikaa vaan valmentautuu vapaallakin työhönsä. Hän latautuu, opiskelee, seuraa alansa kehitystä, huolehtii fysiikastaan ja ulkoisesta olemuksestaan.

Asetetut toiveet ovat niin suuria ja ristiriitaisia, ettei minkäänlainen lahjakkuus, koulutus tai kokemus auta meitä niitä täyttämään. Opportunistinen sopeutuminen saattaakin tuntua ainoalta tavalta pitää aloite käsissämme. Strategiaksemme jäisi kaikkien mahdollisuuksien pitäminen avoimena mahdollisimman pitkään. Keskittyminen tiettyihin taitoihin, sitoutuminen tiettyihin ihmisiin tai juurtuminen tiettyyn paikkaan pelottaa, sillä jos valitsemme yhden, jäämme ehkä vaille toista. Sen sijaan käytämmekin hyväksemme kulloistakin tilannetta välttyäksemme itse hyväksikäytöltä (ks. Siltala, 363).

Asennetta työhön: Personal development

Vaikka huippuosaajuus ja markkinointitaidot tarjoavat meille menestymisen mahdollisuuksia muuttuvassa työssä, motivaatio-ongelmiin ne auttavat huonosti. Moni kokee laiminlyövänsä perhettään tai ystäviään tehdessään pitkää päivää. Toinen kamppailee jaksaakseen informaatiotulvassa. Kolmatta mietityttää vierasmääritteisen työnsä epämääräiset tulokset. Kesken ennätyksellisen tulosjulkistuksen hän harhautuu pohtimaan, onko ympäristöuhkien, ylituotannon ja eriarvoisuuden maailmassa todellista tarvetta hänen tekemälleen asialle. Ongelma ei koske enää pelkästään asetehtailijoita, mainosmaakareita tai moottoriurheilijoita. Mitä abstaraktimmaksi itse työ muuttuu, sitä hankalampaa meidän muidenkaan on vastata kysymykseen työmme perimmäisestä tarkoituksesta.

Jottei se pääsisi unohtumaan (tai muistumaan), kiiruhtaa moni työnantaja tarjoamaan motivaatiovalmennusta, jolla työntekijä yritetään saada sisäistämään johdon asettamat visiot ja missiot ja vakuuttumaan siitä, että hän on mukana jossain paljon suuremmassa ja tärkeämmässä hankkeessa kuin vain omassa työssään.

Kouluttautumalla elämänhallintaan?

Meille, jotka emme elä pääomatuloilla, näyttäisi laadukas koulutus tarjoavan elämänhallinnan mahdollisuuksia.

Tutkinnon suorittaminen on Richard Sennettin mukaan perusteltua ainakin taloudellisesti. Yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa hän näkee tapahtuvan "merkittävän tulonsiirron vähemmän ammattitaitoa omaavilta keskiluokkaisilta työläisiltä pääoman omistajille ja uudelle teknologiselle aristokratialle" (ks. Sennett, 93 - 94) Teollista yhteiskuntaa hallinnut ajatus, jossa yksilö sai kerran koulutuksen johonkin työhön, jossa hän sitten työskenteli loppuelämänsä yhdeksästä viiteen, ei enää päde.

Uusi työ tarjoaa huikeampia näkymiä kuin ennen, mutta vaatiikin enemmän. Globaalissa kilpailussa vain maailman paras on kyllin hyvää ja olemassaolon oikeutus ansaitaan kvartaaleittain. Työssä vaaditaan yhä useammin sekakompetensseja. Enemmän tapahtuu ihmisten välillä ja vähemmän sorvin ääressä. Ammattitutkinto ei riitä - tarvitaan myös korkea yleissivistys, joka jyrää pelkkiä ammattitutkintoja hanttihommien syrjäytyessä kokonaan. (ks. Siltala, 157)

Leikkauksia 4!

Ylen MOT-ohjelma käsitteli 2.11. työttömien palkatonta työtä ja kouluttamista.

Ohjelmassa arvioitiin, että ilmaista työharjoittelua teki viime vuonna 320000 ihmistä, kun laskettiin yhteen ammattikorkeakoululaiset, ammattikoululaiset, työvoimapoliittisen ammatillisen aikuiskoulutuksen kautta harjoittelevat sekä työllistämistuella tai työmarkkinatuella harjoittelevat.

Hurja luku, jonka arvelin nostavan valtavan myrskyn tiedotusvälineissä. Keskustelua käytiin kuitenkin lähjinnä vain ohjelman omilla sivuilla. Sikainfluenssa ja verotiedot kiinnostivat mediaa enemmän kuin orjuuden rantautuminen suomalaiseen arkeen.

Elämänhallinnan neljäs ja ylin taso: pääoman omistaminen

Pelkällä suhdanneherkällä osaamisella on vaikea saavuttaa pysyvää elämänhallintaa. Juha Siltala näkee elämänhallinnan saavuttamisen vaikeutuneen myös siksi, että yrityksen voitot, jotka ennen jaettiin henkilöstön kesken tai investoitiin tuotannon kehittämiseen, jaetaan nykyään osinkoina sijoittajille (ks. Siltala, 131). Tämän vuoksi työelämä on muuttunut eräänlaiseksi nollasummapeliksi, jossa toisen voitto on toisen tappio, vaikka kakku kokonaisuudessaan kasvaisikin. Useimmille huippuosaajuuskin takaa vain kohtuullisen ansiotason.

Pääomatuloilla eläminen näyttäisikin tarjoavan parhaat elämänhallinnan edellytykset. Muiden tuottavuutta tehostava sijoittaja voi pysyvämmin hallita ajankäyttöään ja tekemisiään kuin työntekijä, joka myy työtään globaaleille markkinoille.

Elämänhallinnan kolmas taso: osaaminen

Osaaja on ainakin tilapäisesti voittoisa sinnittelijä. Hänen tietojaan ja taitojaan halutaan työmarkkinoilla aidosti, joten hänellä on tinkimisvaraa työnantajiin. Osaaja voi valita kenelle ja millä ehdoin työskentelee. Toisin kuin sinnittelijälle, hänelle omistusasuminen ei ole enää keskeinen haaste. Hän voi tyytyä asumaan vaikka rennosti vuokralla, kunhan asunto ja sen sijainti muuten vastaavat hänen kulloisiakin tarpeitaan.

Aika on rahaa ja raha on aikaa. Osaaja voi sinnittelijää paremmin päättää ajankäytöstään. Tämä on Maija-Riitta Ollilan mukaan keskeistä, sillä ilman omaa aikaa ei ole omia ajatuksia, eikä ilman itsenäistä ajattelua mikään muukaan ole omaa, ei varsinkaan aika. Ollilan mukaan taistelemme siis itsenäisyydestämme ja itsemääräämisoikeudestamme, kun tappelemme itsellemme omaa aikaa tai vapaa-aikaa. (Ollila, 373) Viisas osaaja sijoittaa saavuttamaansa taloudellista turvallisuutta siis myös joutilaisuuteen. Laakereillaan lepäämistä muuttuva työelämä ei salli, mutta hetkittäinen luova joutilaisuus on tarpeen, jos osaaja haluaa syventää ymmärrystään ja tehdä tilaa luovuudelle myös jatkossa. Aktiivisen joutilaisuuden merkityksen ymmärtävät myös osaajista kamppailevat työnantajat, jotka pyrkivät tarjoamaan puitteita perehtymiselle ja luovalle hulluudelle myös työajalla.

Elämänhallinnan toinen taso: sinnittely

Poikkesin TE-keskuksessa ensimmäisen kerran kesän jälkeen. Tämä toinenkin käyntini oli lyhyt ja asiallinen niin jonottamisen kuin asioinninkin puolesta. Olisin halunnut keskustella pitempäänkin, muun muassa siitä mitä tapahtuu, jos kauppaan vaikkapa tässäkin blogissa esiteltyjä pilapiirroksia jollekin julkaisulle. Hommat, joita tehdään omissa tiloissa ja omalla ajalla, ja josta saadaan palkan sijaan palkkio, ovat virallisessa työnhaussa ongelmallisia. On esimerkiksi vaikea kirjata työttömyysturvahakemukseen milloin ja kauanko on varsinaista työtä tehnyt. Viranomaistulkinta päätoimiseksi yrittäjäksi suistaisi turmioon eli veisi koko työttömyysturvan. Sovittiin vain uusi aika, pitkälle keväälle. Virkailija antoi kuitenkin puhelinnumeroin, josta saanen selvyyttä kysymyksiini.

Helpotuksekseni en siis vielä päätynyt tarkoituksettomaan pakkotyöhön tai -koulutukseen. Kuulun siis edelleen elämänhallintaan pyrkivistä ryhmistä suurimpaan, eli sinnittelijöihin.

Sinnittelijä elää jatkuvassa toivossa ja pelossa. Hänellä on tietoja ja taitoja, joita hän aktiivisesti ponnistellen ainakin välillä onnistuu kauppaamaan. Hän selviää juuri ja juuri juoksevista menoistaan, muttei ansaitsee riittävästi voidakseen irrottautua päivittäisistä rutiineista pitemmäksi aikaa. Hän on arjen jonglööri, yksinhuoltajaäiti, pätkätyöläinen, pienyrittäjä, joka parhaansa mukaan ratkoo ongelmia siinä tahdissa, kun niitä hänen tielleen putkahtelee.