Johdon kannustimet ovat toisesta maailmasta kuin meidän muiden, mutta periaatteessa niillä pyritään samaan asiaan, eli omistajan hyvään. Myös johto on omistajalla töissä, ja senkin tavotteena tulisi olla omistajien pitkän aikavälin etu. Kelpo kannustimin omistajat pyrkivät myös pestaamaan globaaleilta markkinoilta kaikkein motivoituneimmat, osaavimmat ja sitoutuneimmat tyypit.
Ja kiinnostaahan johtajia raha. Kannustimia suunnittelevan Alexander Groupin julkaisema yhteenveto yritysjohdon kannustimista on Helsingin Sanomien poltiikan toimituksen esimiehen, Marko Junkkarin, mukaan 7000 euron hinnastaan huolimatta yritysjohtajien bestseller.
Eri asia sitten on, onnistuuko rakkauden ostaminen nytkään rahalla. Hyvinvointitutkija Mikko Martela esittää, että yksilön onnellisuus on absoluuttisen palkan sijaan kiinni palkan suhteessa viiteryhmään, eli tässä tapauksessa toisiin johtajiin. Miljoonapalkkiot eivät liity reaalimaailman ostotarpeisiin. Raha on menestyksen mittari, eikä kukaan tahdo tienata viiteryhmäänsä vähemmän. Ei keskiarvokaan riitä. Ihmisen ajatteluvirheistä kirjoittaneen Rolf Dobellin mukaan lottovoittajan onnellisuus kestää kolme kuukautta. Totuttuaan uuteen tilanteeseen hän on yhtä onnellinen tai onneton kuin ennen voittoaan. Pitää saada lisää. (ks. Sainio)
Pelkään, että raha paljastaa olennaisen johtajien suhteesta omaan työhönsä ja omistajiin. Älykkäinä ihmisinä johtajat tietävät pelin säännöt. Omistajat sitoutuvat vain osakkeiden lyhyen aikavälin arvonnousuun. Eivät henkilöstöön, eivät johtajiinkaan. Käytetyistä keinoista he eivät piittaa. Tuotteen laatu, henkilöstön tyytyväisyys tai ekologinen vastuu kiinnostavat vain puheissa. Tämä tekee johtajan työstä paitsi epävarmaa myös kunnon kotikasvatuksen saaneelle ihmiselle epämieluista.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
torstai 19. huhtikuuta 2012
Työn kannusteista 1/2 - me tavalliset pulliaiset
Palkanmaksajallani menee kohtuullisesti, joten sain pienen bonuksen.
Kiitän ja kuittaan, vaikka en tiedäkään, toteutuuko tavoiteltu innokkaampi ja tehokkaampi tekeminen omalla kohdallani. Teen asiakkaalta laskutettavia tunteja parhaani mukaan muutenkin. Palkkion yleisemmillä perusteilla en vaivaa päätäni. Kokemukseni mukaan vain välittömästi sisään tuleva raha merkitsee. Noudattamani tarkka tuntikirjausohje sitäpaitsi todistaa, että minulta halutaan reipastahtista rutiinityötä. Innovointi on isompia aivoja varten.
Innosti bonus kuitenkin pohtimaan kannustamista yleensä. Ensin meidän tavallisten pulliaisten kannalta. Seuraavassa tekstissä johdon kannalta.
Kannatan kohtuullisista kannustamista.
Ongelmiakin on.
Kiitän ja kuittaan, vaikka en tiedäkään, toteutuuko tavoiteltu innokkaampi ja tehokkaampi tekeminen omalla kohdallani. Teen asiakkaalta laskutettavia tunteja parhaani mukaan muutenkin. Palkkion yleisemmillä perusteilla en vaivaa päätäni. Kokemukseni mukaan vain välittömästi sisään tuleva raha merkitsee. Noudattamani tarkka tuntikirjausohje sitäpaitsi todistaa, että minulta halutaan reipastahtista rutiinityötä. Innovointi on isompia aivoja varten.
Innosti bonus kuitenkin pohtimaan kannustamista yleensä. Ensin meidän tavallisten pulliaisten kannalta. Seuraavassa tekstissä johdon kannalta.
Kannatan kohtuullisista kannustamista.
Ongelmiakin on.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Yleisestä erityiseen eläkeikään
Kirjoituksessani Työvoimapula. Hui kauhistus kyseenalaistin eläkepommin todellisuuden. Epäilin, että EK:n pomot haluavat vain laskea työn hintaa ja päästä eroon eläkeputken kustannuksista.
Samaa mieltä olen edelleen. Yhtään työpaikka ei säily, vaikka yleistä eläkeikää nostettaisiin sataan vuoteen. Kun työpaikan talous on kuralla, porukkaa potkitaan pois. Ellei vanhoja niin nuoria, mikä on vielä pahempi. Tärkein tulee sitäpaitsi tehdyksi. Asiat sujuivat 1960-luvullakin, vaikka maailma oli paljon keskeneräisempi ja palkkatyötä teki paljon pienempi osa väestöstä kuin nykyään.
Sinänsä en kyllä näe syytä pakottaa ketään eläkkeelle yhtään minkään ikäisenä. Jos palkattu ja palkkaaja haluavat, jatkukoon suhde vaikka satavuotiaaksi.
Yleinen eläkeikä on kuitenkin silkkaa julmuutta.
Sen puolesta puhujat nostavat yleensä esiin yhdeksänkymppisen kapellimestarin, kirjailijan, menestyneen elämäntapayrittäjän tai jonkun muun henkisesti palkitsevaa työtä tekevän superyksilön. Ja koska kaikki työ on yhtä arvokasta, nämä törkimykset vaativat, että siivoojan, metsurin, sosiaalityöntekijän ja kalastajan pitää pystyä samaan.
Eihän tässä ole mitään mieltä. Eri ammatit "syövät" miestä ja naista hyvin eri tavalla. Ihminen, joka on valmis lähettämään 65-vuotiaan palomiehen liekkeihin, on yhteiskunnan ymmärtävää hoitoa tarvitseva psykopaatti.
Yleisestä eläkeiästä pitäisi siirtyä erityiseen eläkeikään.
Samaa mieltä olen edelleen. Yhtään työpaikka ei säily, vaikka yleistä eläkeikää nostettaisiin sataan vuoteen. Kun työpaikan talous on kuralla, porukkaa potkitaan pois. Ellei vanhoja niin nuoria, mikä on vielä pahempi. Tärkein tulee sitäpaitsi tehdyksi. Asiat sujuivat 1960-luvullakin, vaikka maailma oli paljon keskeneräisempi ja palkkatyötä teki paljon pienempi osa väestöstä kuin nykyään.
Sinänsä en kyllä näe syytä pakottaa ketään eläkkeelle yhtään minkään ikäisenä. Jos palkattu ja palkkaaja haluavat, jatkukoon suhde vaikka satavuotiaaksi.
Yleinen eläkeikä on kuitenkin silkkaa julmuutta.
Sen puolesta puhujat nostavat yleensä esiin yhdeksänkymppisen kapellimestarin, kirjailijan, menestyneen elämäntapayrittäjän tai jonkun muun henkisesti palkitsevaa työtä tekevän superyksilön. Ja koska kaikki työ on yhtä arvokasta, nämä törkimykset vaativat, että siivoojan, metsurin, sosiaalityöntekijän ja kalastajan pitää pystyä samaan.
Eihän tässä ole mitään mieltä. Eri ammatit "syövät" miestä ja naista hyvin eri tavalla. Ihminen, joka on valmis lähettämään 65-vuotiaan palomiehen liekkeihin, on yhteiskunnan ymmärtävää hoitoa tarvitseva psykopaatti.
Yleisestä eläkeiästä pitäisi siirtyä erityiseen eläkeikään.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Kaikkien aikojen homma haussa - NYT!
Viime viikolla muutama nuori aiheutti kansallisen hätätilan paljastamalla YLE:n Silminnäkijä -ohjelmassa, ettei ota vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa ehdoin.
Työtä kahdeksan vuotta vältelleen Viljami Wagerin mielestä työkkäri on suuri valvontajärjestelmä, joka syynää ihmisten tekemisiä, ja sitä, mitä heidän pitäisi tehdä. Oikeiden töiden välittämisen sijaan se lähinnä pakottaa turhiin koulutuksiin ja paskatöihin. Omakin käsitykseni on, että tarjolla on pääasiassa puhelinmyyntiä ja porrassiivousta. Tutuistani juuri kukaan ei ole saanut työtä työkkäristä sitten kesätyöaikojensa. Tämän blogin lukijoista enemmistö ei ollut edes kuullut kenestäkään, joka olisi työllistynyt työkkärin kautta, kun asiaa gallupilla kyselin.
Varsinainen palkkatyö on jo iät ajat löytänyt tekijänsä puskaradioteitä tai netitse. Mitä kaikkein palkatuimpiin hommiin tulee, headhunterit ottavat yhteyttä suoraan valittuihin. Johtajaa etsittäessä niihin, joilla on oikea sukunimi, ja asiantuntijaa etsittäessä alle nelikymppisiin, joiden älykkyysosamäärä ylittää 150.
Olenkin ajatellut valvontajärjestelmän purkamista. Nöyryyttämisen sijaan antaisimme kaikille, hunajaa maiskuttavasta Nallesta sinolia siemailevaan Reiskaan, tasasuuruisen perustulon, jonka saamiseksi ei tarvitsisi täyttää ainuttakaan kuponkia. Työvoimaviranomaiset vapauttaisimme oikean työn välittämiseen.
Näin ajattelin siis vielä tänä aamuna.
Enempää en olisi voinut erehtyä!
Ehdottomasti Suomen kaikkien aikojen tärkein työpaikka ilmestyi nimittäin kaikessa hiljaisuudessa hakuun juuri työkkärin sivuille! Tämä tekijää kaipaava työ hakkaa merkittävyydessään mennen tullen esimerkiksi tasavallan presidentin pätkähomman, josta alkuvuosi kovasti kohkattiin. Tarjolla on kerrankin kaiken kansan haettavaksi työ, jolla todella on tarkoitus. Työ, jonka tulokset vaikuttavat jälkeemme tulevien elämään vielä silloinkin, kun Kiinan muuri ja Egyptin pyramidit ovat jauhautuneet hiekaksi.
Tämä on tilaisuus vaikkapa juuri sinulle, työttömäksi valmistunut ennakkoluuloton media-alan osaaja, joka omaat kyvyn saada asiat näyttämään hyvältä.
Fortum hakee työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla suunnittelijaa ydinjäteosastolleen.
Onhan kaikkea ajateltu ajoissa?
Onhan?
Työtä kahdeksan vuotta vältelleen Viljami Wagerin mielestä työkkäri on suuri valvontajärjestelmä, joka syynää ihmisten tekemisiä, ja sitä, mitä heidän pitäisi tehdä. Oikeiden töiden välittämisen sijaan se lähinnä pakottaa turhiin koulutuksiin ja paskatöihin. Omakin käsitykseni on, että tarjolla on pääasiassa puhelinmyyntiä ja porrassiivousta. Tutuistani juuri kukaan ei ole saanut työtä työkkäristä sitten kesätyöaikojensa. Tämän blogin lukijoista enemmistö ei ollut edes kuullut kenestäkään, joka olisi työllistynyt työkkärin kautta, kun asiaa gallupilla kyselin.
Varsinainen palkkatyö on jo iät ajat löytänyt tekijänsä puskaradioteitä tai netitse. Mitä kaikkein palkatuimpiin hommiin tulee, headhunterit ottavat yhteyttä suoraan valittuihin. Johtajaa etsittäessä niihin, joilla on oikea sukunimi, ja asiantuntijaa etsittäessä alle nelikymppisiin, joiden älykkyysosamäärä ylittää 150.
Olenkin ajatellut valvontajärjestelmän purkamista. Nöyryyttämisen sijaan antaisimme kaikille, hunajaa maiskuttavasta Nallesta sinolia siemailevaan Reiskaan, tasasuuruisen perustulon, jonka saamiseksi ei tarvitsisi täyttää ainuttakaan kuponkia. Työvoimaviranomaiset vapauttaisimme oikean työn välittämiseen.
 |
| Tsernobylin jälkeen vuonna 1986 luonnostelin ydinvoimainsinöörin pojan opiskelijalehden keskiaukeamalle. |
Enempää en olisi voinut erehtyä!
Ehdottomasti Suomen kaikkien aikojen tärkein työpaikka ilmestyi nimittäin kaikessa hiljaisuudessa hakuun juuri työkkärin sivuille! Tämä tekijää kaipaava työ hakkaa merkittävyydessään mennen tullen esimerkiksi tasavallan presidentin pätkähomman, josta alkuvuosi kovasti kohkattiin. Tarjolla on kerrankin kaiken kansan haettavaksi työ, jolla todella on tarkoitus. Työ, jonka tulokset vaikuttavat jälkeemme tulevien elämään vielä silloinkin, kun Kiinan muuri ja Egyptin pyramidit ovat jauhautuneet hiekaksi.
Tämä on tilaisuus vaikkapa juuri sinulle, työttömäksi valmistunut ennakkoluuloton media-alan osaaja, joka omaat kyvyn saada asiat näyttämään hyvältä.
Fortum hakee työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla suunnittelijaa ydinjäteosastolleen.
Onhan kaikkea ajateltu ajoissa?
Onhan?
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Tottelin vain käskyä
Milloin on oikein noudattaa esimiehen ohjeita? Milloin pitää kyseenalaistaa?
Pari dokumenttielokuvaa sai minut taas kerran pohtimaan näitä asioita.
Kenet sinä tuomitsisit? Käskijät vai tottelijat?
Pari dokumenttielokuvaa sai minut taas kerran pohtimaan näitä asioita.
 Eyal Sivanin Specialist, Portrait of a Modern Criminal käsittelee 1960-luvun alussa Jerusalemissa käytyä Adolf Eichmannin tunnettua oikeudenkäyntiä. Eichmann organisoi natsi-Saksan vankikuljetukset keskitysleireille, ja häntä syytettiin myöhemmin mm. rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Eichmann kiisti syytteet ja korosti vain totelleensa käskyä, pyrkineensä kunnon ammattilaisen asenteella tekemään hommat mahdollisimman hyvin. Kuolemantuomio pätkähti, kuten sodassa hävinneille tapaa käydä. |
| Vastaavia kysymyksiä pohtii kambodžalainen Thet Sambath dokumentissa Enemies of the People. Sabath, jonka vanhemmat Pol Potin punakhmerit telottivat 1980-luvulla, lähtee selvittämään miksi ja keiden toimesta kahden miljoonan ihmisen verikekkerit järjestettiin. Pol Pot kuoli jo vuonna 1998, mutta Sabath ujuttautuu "veli numero kakkosen", Nuon Cheanin, perheystäväksi, ja onnistuu haastattelemaan tätä kymmenen vuoden ajan. Kiinnostavampia ovat kuitenkin Sabathin maaseudun rauhaan tekemät haastattelumatkat. Riisipeltojen laidalla hän onnistuu jututtamaan verilöylyn käytännön toimeenpanijoita. Nämä nyt jo vanhat miehet kertovat varsin avoimesti tekemisistään. Sen, millä otteella kurkku katkesi parhaimmin. Sen, mihin riisipeltoon ruumiita on kätketty. Monia vaivaa syyllisyys, mutta samaan hengenvetoon vanhat soturit sysäävät vastuuta komentoketjussa ylöspäin. |
Kenet sinä tuomitsisit? Käskijät vai tottelijat?
torstai 1. maaliskuuta 2012
Porvarin kanssa hississä
En aina koe olevani porvarin kanssa samassa veneessä, mutta samaan hissin päädyin viikolla.
Kuulin tarinasta vain katkelman, mutta päättelin porvarin palanneen shoppailumatkalta New Yorkista.
"Mitä useammin siellä käy, sitä enemmän sinne haluaa", hän totesi seurueelleen. Ja edelleen: "Teini pommitti koko viikonlopun tekstiviestein, joissa kertoi sen, mitä kaikkea merkkitavaraa tahtoi tuliaisiksi."
Onnellinen perhe? Ehkä. Ehkä teini halusikin jäädä kotiin kavereidensa kanssa, tai ainakin välttää boutiqueiden kiertämisen äitinsä kanssa. Ja ehkä porvari pitää ilmastonmuutosta pelkkänä huuhaana, eikä siksi koe tekevänsä mitään törkeää ja tyhmää.
Mikä minä olen moralisoimaan?
Porvari toivotti hyvää päivänjatkoa ja poistui hissistä. Muut jatkoimme ylempään kerrokseen. Seurue siirtyi luontevasti seuraavaan asiaan.
Vaistosinko helpotusta?
Kuulin tarinasta vain katkelman, mutta päättelin porvarin palanneen shoppailumatkalta New Yorkista.
"Mitä useammin siellä käy, sitä enemmän sinne haluaa", hän totesi seurueelleen. Ja edelleen: "Teini pommitti koko viikonlopun tekstiviestein, joissa kertoi sen, mitä kaikkea merkkitavaraa tahtoi tuliaisiksi."
Onnellinen perhe? Ehkä. Ehkä teini halusikin jäädä kotiin kavereidensa kanssa, tai ainakin välttää boutiqueiden kiertämisen äitinsä kanssa. Ja ehkä porvari pitää ilmastonmuutosta pelkkänä huuhaana, eikä siksi koe tekevänsä mitään törkeää ja tyhmää.
Mikä minä olen moralisoimaan?
Porvari toivotti hyvää päivänjatkoa ja poistui hissistä. Muut jatkoimme ylempään kerrokseen. Seurue siirtyi luontevasti seuraavaan asiaan.
Vaistosinko helpotusta?
lauantai 18. helmikuuta 2012
Avoin kirje ammattiyhdistysliikkeelle
Arvoisat ay-pamput!
Kuulun YTK-kassaan.
Ammattiliittoon en, kun en tiedä mihin liittoon liittyä. Työni ei asetu vakiintuneiden nimikkeiden alle. Työskentelen myös talossa, joka pääasiassa tarjoaa ihan muuta kuin niitä ICT-palveluja, joita minä tarjoan. Peruskoulutukseni mukaista työtä en ole tehnyt päivääkään.
En ihmettele yksin. Myös moni muu uuden työn tekijä tuntee ammattiyhdistysliikkeen vain median kautta.
Media antaa teistä mekaanisen ja vuodesta toiseen samanlaisen kuvan.
Työmarkkinaneuvotteluissa teitä edustaa tuima keskusjärjestö- tai liittojohtaja, joka uhkaa itkupotkuraivarilla, ellei saa mitä tahtoo. Lopulta lakonuhkaa edeltävän yön valvonut punasilmäinen kenraalikokelaanne toteaa, ettei väännön tulos ollut tavoiteltu, mutta sen kanssa voi kuitenkin elää.
Saneerausten yhteydessä televisioon pääsee myös tuohtunut pääluottamusmies. Hän toteaa irtisanomisten tulleen täytenä yllätyksenä ja joka tapauksessa ylimitoitettuina. Marssitatte joukkonne "spontaanisti" iltapäiväksi ulos työpaikalta, koska kapitalistin ahneudella ei ole rajoja.
Eikä siinä mitään. Perinteistä edunvalvontaakin tarvitaan.
Visio siitä kuitenkin puuttuu. Ainakin minulle toimintanne näyttäytyy toivottomana tarrautumisena työpaikkoihin, jotka ennemmin tai myöhemmin kuitenkin katoavat halvempien kustannusten maihin.
Mikä muka on tarjoamanne myönteinen vaihtoehto? Suojattu tuotanto, jota kysynnän ja tarjonnan lait eivät pääse häiritsemään? Pohjois-Korea?
Kuulun YTK-kassaan.
Ammattiliittoon en, kun en tiedä mihin liittoon liittyä. Työni ei asetu vakiintuneiden nimikkeiden alle. Työskentelen myös talossa, joka pääasiassa tarjoaa ihan muuta kuin niitä ICT-palveluja, joita minä tarjoan. Peruskoulutukseni mukaista työtä en ole tehnyt päivääkään.
En ihmettele yksin. Myös moni muu uuden työn tekijä tuntee ammattiyhdistysliikkeen vain median kautta.
Media antaa teistä mekaanisen ja vuodesta toiseen samanlaisen kuvan.
Työmarkkinaneuvotteluissa teitä edustaa tuima keskusjärjestö- tai liittojohtaja, joka uhkaa itkupotkuraivarilla, ellei saa mitä tahtoo. Lopulta lakonuhkaa edeltävän yön valvonut punasilmäinen kenraalikokelaanne toteaa, ettei väännön tulos ollut tavoiteltu, mutta sen kanssa voi kuitenkin elää.
Saneerausten yhteydessä televisioon pääsee myös tuohtunut pääluottamusmies. Hän toteaa irtisanomisten tulleen täytenä yllätyksenä ja joka tapauksessa ylimitoitettuina. Marssitatte joukkonne "spontaanisti" iltapäiväksi ulos työpaikalta, koska kapitalistin ahneudella ei ole rajoja.Eikä siinä mitään. Perinteistä edunvalvontaakin tarvitaan.
Visio siitä kuitenkin puuttuu. Ainakin minulle toimintanne näyttäytyy toivottomana tarrautumisena työpaikkoihin, jotka ennemmin tai myöhemmin kuitenkin katoavat halvempien kustannusten maihin.
Mikä muka on tarjoamanne myönteinen vaihtoehto? Suojattu tuotanto, jota kysynnän ja tarjonnan lait eivät pääse häiritsemään? Pohjois-Korea?
maanantai 6. helmikuuta 2012
Kadonneiden nuorten arvoitus
Kehittämispäällikkö Pekka Myrskylän Elinkeinoelämän valtuuskunnalle tekemän raportin mukaan 50 000 nuorta, kokonainen ikäluokka, on vaarassa syrjäytyä. 30 000 näistä nuorista ei enää näy missään rekisterissä. He eivät ole sen paremmin koulun penkillä, työnhakijoina, sairaana, eläkkeellä kuin työvoimakoulutuksessakaan.
Syrjäytyminen on minusta vähän hankala sana. Sen käyttäjä olettaa seuransa niin kiehtovaksi, että kaikki sitä automaattisesti tavoittelevat. Jollei tavoittele, on tuen tarpeessa. Oletettavasti nämäkin nuoret ovat silti valinneet kannaltaan parhaimman vaihtoehdon ja pyrkivät ihan aidosti sitä kohti.
Epäilemättä he ovat ainakin jossain vaiheessa olleet "työvoimapoliittisten toimenpiteiden" kohteina. Jos he ovat kokeneet "palvelun" uhkailuna tai nöyryyttävänä palkattomana pakkotyönä, ei pakoon pinkomisessa ole mitään ihmeteltävää. Epäreiluuteen ei kannata sitoutua. Moni nuori elää tässä ja nyt. Hän ei kykene järkeilemään, että orjatyö voisi vuosien kuluttua johtaa pysyvään työsuhteeseen ja aitoon elämänhallinnan paranemiseen. Varsinkin, kun terapiapajastelu on ansioluettelossa pikemmin rasite kuin suositus kunnon töihin.
Kannan minäkin kyllä huolta näistä nuorista. Ymmärrän heidän pakonsa ahdistavista olosuhteista, mutta hyväksyn sen vasta, kun kaikki muut vaihtoehdot on tutkittu. Vetäytymispäätöstä ei saisi tehdä pelkkien mielikuvien perusteella, edes tutustumatta yhteisössä elämisen tarjoamiin vaihtoehtoihin.
Siksi muuten kannattamani perustulo ei näitä nuoria auttaisi. Se kun mahdollistaisi liian helpon vetäytymisen.
Ellei sitten olisi toisinpäin. Työnteko auttaisi perustulolle. Jos esimerkiksi kahden vuoden yhteenlaskettu työhistoria olisi perustulolle pääsyn edellytys, minkä tahansa työn tekeminen muuttuisi nuorelle kannattavaksi.
Nuori saattaisi ensin ajatella huijaavansa yhteiskuntaa, paukuttavansa vasaraa jossain nyrkkipajassa nuo pari vuotta ja palaavansa sitten peräkammariin tapailemaan kitaraansa. Näissä kahdessa vuodessa olisi kuitenkin tilaisuutemme. Jos nuori saisi onnistumisen kokemuksia, työ olisi mielekästä, työyhteisö reilu, liksa kohtuullinen, hän unohtaisi vähitellen alkuperäisen penseytensä ja pikemmin suunnittelisi jatko-opintoja, perheen perustamista, asunnon hankintaa. Kaikkea, mitä työllä voi hankkia, mutta mitä nuori ei koskaan ole tullut ajatelleeksikaan. Pahimmassakin tapauksessa pienipalkkainen pätkätyö löytäisi tekijänsä ainakin hetkeksi, ja nuori saavuttaisi elämässään jotain, vähintään sen perustulon.
Onneksi olen huolineni arvovaltaisessa seurassa. Myös virkaan astuva tasavallan presidentti on ilmaissut erityishuolensa nuorten syrjäytymisestä. Ainakin uusi työryhmä on tekeillä. Se on minulle vähän pettymys, sillä tutkittua tietoa ja hankkeitakin piisaa. Jos olisimme halunneet vielä yhden komitean, olisimme valinneet presidentiksi vielä yhden demarin. Olisiko aika aloittaa itse työt?
Presidentti Sauli Niinistö on julistanut taistelevansa myös ahneutta vastaan. Odotan kiinnostuksella, keitä hänen mielestään ovat ne kaikkein ahneimmat. Etteivät vain juuri nämä nuoret? Nollasta on joka tapauksessa enää vaikea vähentää, joten perinteiseen tapaan etuja karsimalla syrjäytyjiä ei enää voi "kannustaa".
Lähteet:
Hankkeet riittävät jo - nyt töihin. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 2.2.2012.
Laitinen, J. (24.1.2012). Niinistö haluaa työryhmän nuorten hätään. Helsingin Sanomat.
Liiten, M. (1.2.2012). Raportti: Kymmeniätuhansia nuoria opintojen ja työelämän ulkopuolella. Helsingin Sanomat.
Myrskylä, P. (2012). Hukassa - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA-analyysi no 19.
Omia aiempia kirjoituksiani:
Nuoret ja työ
Perustulosta: http://sisyfoskivi.blogspot.com/search/label/Perustulo
Syrjäytyminen on minusta vähän hankala sana. Sen käyttäjä olettaa seuransa niin kiehtovaksi, että kaikki sitä automaattisesti tavoittelevat. Jollei tavoittele, on tuen tarpeessa. Oletettavasti nämäkin nuoret ovat silti valinneet kannaltaan parhaimman vaihtoehdon ja pyrkivät ihan aidosti sitä kohti.
Epäilemättä he ovat ainakin jossain vaiheessa olleet "työvoimapoliittisten toimenpiteiden" kohteina. Jos he ovat kokeneet "palvelun" uhkailuna tai nöyryyttävänä palkattomana pakkotyönä, ei pakoon pinkomisessa ole mitään ihmeteltävää. Epäreiluuteen ei kannata sitoutua. Moni nuori elää tässä ja nyt. Hän ei kykene järkeilemään, että orjatyö voisi vuosien kuluttua johtaa pysyvään työsuhteeseen ja aitoon elämänhallinnan paranemiseen. Varsinkin, kun terapiapajastelu on ansioluettelossa pikemmin rasite kuin suositus kunnon töihin.
Kannan minäkin kyllä huolta näistä nuorista. Ymmärrän heidän pakonsa ahdistavista olosuhteista, mutta hyväksyn sen vasta, kun kaikki muut vaihtoehdot on tutkittu. Vetäytymispäätöstä ei saisi tehdä pelkkien mielikuvien perusteella, edes tutustumatta yhteisössä elämisen tarjoamiin vaihtoehtoihin.
Siksi muuten kannattamani perustulo ei näitä nuoria auttaisi. Se kun mahdollistaisi liian helpon vetäytymisen.
Ellei sitten olisi toisinpäin. Työnteko auttaisi perustulolle. Jos esimerkiksi kahden vuoden yhteenlaskettu työhistoria olisi perustulolle pääsyn edellytys, minkä tahansa työn tekeminen muuttuisi nuorelle kannattavaksi.
Nuori saattaisi ensin ajatella huijaavansa yhteiskuntaa, paukuttavansa vasaraa jossain nyrkkipajassa nuo pari vuotta ja palaavansa sitten peräkammariin tapailemaan kitaraansa. Näissä kahdessa vuodessa olisi kuitenkin tilaisuutemme. Jos nuori saisi onnistumisen kokemuksia, työ olisi mielekästä, työyhteisö reilu, liksa kohtuullinen, hän unohtaisi vähitellen alkuperäisen penseytensä ja pikemmin suunnittelisi jatko-opintoja, perheen perustamista, asunnon hankintaa. Kaikkea, mitä työllä voi hankkia, mutta mitä nuori ei koskaan ole tullut ajatelleeksikaan. Pahimmassakin tapauksessa pienipalkkainen pätkätyö löytäisi tekijänsä ainakin hetkeksi, ja nuori saavuttaisi elämässään jotain, vähintään sen perustulon.
Onneksi olen huolineni arvovaltaisessa seurassa. Myös virkaan astuva tasavallan presidentti on ilmaissut erityishuolensa nuorten syrjäytymisestä. Ainakin uusi työryhmä on tekeillä. Se on minulle vähän pettymys, sillä tutkittua tietoa ja hankkeitakin piisaa. Jos olisimme halunneet vielä yhden komitean, olisimme valinneet presidentiksi vielä yhden demarin. Olisiko aika aloittaa itse työt?
Presidentti Sauli Niinistö on julistanut taistelevansa myös ahneutta vastaan. Odotan kiinnostuksella, keitä hänen mielestään ovat ne kaikkein ahneimmat. Etteivät vain juuri nämä nuoret? Nollasta on joka tapauksessa enää vaikea vähentää, joten perinteiseen tapaan etuja karsimalla syrjäytyjiä ei enää voi "kannustaa".
Lähteet:
Hankkeet riittävät jo - nyt töihin. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 2.2.2012.
Laitinen, J. (24.1.2012). Niinistö haluaa työryhmän nuorten hätään. Helsingin Sanomat.
Liiten, M. (1.2.2012). Raportti: Kymmeniätuhansia nuoria opintojen ja työelämän ulkopuolella. Helsingin Sanomat.
Myrskylä, P. (2012). Hukassa - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA-analyysi no 19.
Omia aiempia kirjoituksiani:
Nuoret ja työ
Perustulosta: http://sisyfoskivi.blogspot.com/search/label/Perustulo
torstai 19. tammikuuta 2012
Jaksamista pimeisiin talvi-iltoihin!
Käyn nykyään harvoin leffassa. Useimmat elokuvat noudattavat laskelmoivia lajityyppejä, enkä enää kuulu romanttisten komedioiden tai eroottisten trillereiden kohderyhmään. Katastrofielokuvakeskustelukaverini kauhisteli, kun murjaisin toivovani dinosaurusten tai ulkoavaruuden hirviöiden popsivan suihinsa samastumiskohteeksi tarkoitetun, epäekologisesti elävän yhdysvaltalaisen perheen isosilmäiset lapset.
Pettymyksen tahtovat tuottaa taide-elokuvatkin. Kuten Aki Kaurismäen Le Havre. Valmiiksi samanhenkisiä nostalgikkoja elokuvahistoriallisten viittausten bongaileminen varmaan viehättää. "Elämää suurempi" pateettinen loppurepliikki: Kirsikkapuut kukkivat, ei kuitenkaan tee yhdestäkään maahanmuuttokriitikosta suvaistevampaa. Elokuvateatterin ulkopuolista todellisuutta palkintoraateja kosiskeleva eteerinen humanismi ei tavoita.
Paremmin on onneksi dokumenttielokuvien laita. Toisin kuin fiktioissa, niissä aiheet yllättävät, samoin käsittelytavat, tavat ymmärtää maailmaa. Parhaimpien oivallusten ääressä riemastun ja ällistyn. Harvemmin törmään totiseen sormella osoitteluun tai edes sensaation tavoitteluun. Aiheet saattavat olla rankkoja, mutta rankkaa on sitten käytetty huumorikin.
Onneksi pimeintä talvea valaisee täällä Helsingissä myös tänä vuonna Docpoint-festivaali, jossa dokumentteja pääsee katsomaan oikein urakalla. Olin myös minä kerrankin lippuluukulla ajoissa. 24.-29.1.2012 välillä aion ehtiä kahteentoista näytökseen. Niiden avulla vauhditan kunnolla kaavoihin kangistuneita keski-ikäisiä aivojani. Enkä onneksi ainoana, sillä yleisössä istuu lupaavan paljon muitakin, joille ihan kaikki ei näytä olevan ihan samantekevää.
Pettymyksen tahtovat tuottaa taide-elokuvatkin. Kuten Aki Kaurismäen Le Havre. Valmiiksi samanhenkisiä nostalgikkoja elokuvahistoriallisten viittausten bongaileminen varmaan viehättää. "Elämää suurempi" pateettinen loppurepliikki: Kirsikkapuut kukkivat, ei kuitenkaan tee yhdestäkään maahanmuuttokriitikosta suvaistevampaa. Elokuvateatterin ulkopuolista todellisuutta palkintoraateja kosiskeleva eteerinen humanismi ei tavoita.
Paremmin on onneksi dokumenttielokuvien laita. Toisin kuin fiktioissa, niissä aiheet yllättävät, samoin käsittelytavat, tavat ymmärtää maailmaa. Parhaimpien oivallusten ääressä riemastun ja ällistyn. Harvemmin törmään totiseen sormella osoitteluun tai edes sensaation tavoitteluun. Aiheet saattavat olla rankkoja, mutta rankkaa on sitten käytetty huumorikin.
Onneksi pimeintä talvea valaisee täällä Helsingissä myös tänä vuonna Docpoint-festivaali, jossa dokumentteja pääsee katsomaan oikein urakalla. Olin myös minä kerrankin lippuluukulla ajoissa. 24.-29.1.2012 välillä aion ehtiä kahteentoista näytökseen. Niiden avulla vauhditan kunnolla kaavoihin kangistuneita keski-ikäisiä aivojani. Enkä onneksi ainoana, sillä yleisössä istuu lupaavan paljon muitakin, joille ihan kaikki ei näytä olevan ihan samantekevää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)